keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Voddler laajentaa Espanjaan

Suosittu elokuvien ja TV-sarjojen suoratoistopalvelu Voddler, laajentaa ensimmäistä kertaa Skandinavian ulkopuolelle Espanjaan.

Voddler on tehnyt yhteistyösopimuksen muutaman sikäläisen operaatttorin sekä sisällöntuottajayhtiön kanssa, kuten myös tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, näin ollen Voddler toimii jo nyt Espanjassa, tosin kyseessä on vielä varhainen paikallinen kokeiluversio, johon voi päästä vain kutsun avulla.

Espanjalaiset pääsevät nauttimaan myös paikallisesta sisällöstä kuten me skandinaavit olemme voineet jo Voddlerin alusta lähtien, toki myös ulkomaiset TV-sarjat, dokumentit sekä elokuvat kuuluvat myös Espanjalaiseen versioon.

Operattoriyhteistyön lisäksi Voddler on tehnyt sopimuksia laitevalmistajien kanssa joka tulee nopeuttamaan Voddlerin laajentumista entisestään.

Palvelu toimii tällä hetkellä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Espanja aukenee myöhemmin tänä vuonna kun testaukset ja lokalisointityö on saatu valmiiksi.

LÄHDE: Voddler

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"