perjantai 20. toukokuuta 2011

Apple musiikin suoratoistoon mukaan

applelogo

Tietokonevalmistaja Applen kerrotaan tehneen sopimuksia uudesta musiikkipalvelusta muun muassa EMI;n sekä Warner Music –levy-yhtiöiden kanssa.

Applen musiikkipalvelusta epäillään tulevan Google Musicin tapainen palvelu jossa käyttäjän omistama musiikki siirretään palveluun josta sitä voisi sitten käyttää millä tahansa palvelun kanssa yhteensopivilla, lähinnä Applen omilla mobiilituotteilla mistä vain jossa on internet yhteys saatavilla.

Itse uskallan väittää että pilvipalvelu tulisi osaksi iTunes musiikkikauppaa jossa sisältöä ei enää ole pakko ostaa digitaalisena tiedostona vaan jossa latauksen voikin siirtää nopeasti pilvipalveluun soitettavaksi, näin ollen musiikin lähettäminen palveluun sellaisenaan ei ehkä ole mahdollista ja siksi myös levy-yhtiöt olisivat diiliin suostuneet, sillä he voivat näin varmistua siitä että palvelussa soisi vain laillisesti hankittu musiikki ja uskon myös siihen että Apple ei tule edes lisenssillä mahdollistamaan muiden musiikkikauppojen kuin omansa käyttää palvelua.

Entäs miten käy jo iTunesista ostetun musiikin, tekeekö Apple niin että jo ostetut kappaleet ja levyt voidaan siirtää suoraan jotakin tunnistetta käyttäen pilveen vai täytyykö kappaleet ostaa uudelleen?

Kuinkas sitten palvelun hinnoittelu, sen arvellaan olevan ainakin aluksi ilmaista mutta muuttuvan mahdollisesti myöhemmin maksulliseksi.

Mikäli palvelu muuttuu maksulliseksi ja se perustuu vain iTunesista jo kerran ostettuihin kappaleisiin, voi käyttäjät joutua arpomaan järkevyyden ja helppokäyttöisyyden välillä, halutaanko kappaleesta maksaa uudelleen vai helppokäyttöisestä palvelusta? Voi olla myös että Apple hinnoittelee palvelun kiinteällä kuukausimaksulla johon kuuluisi tietty osa uutta musiikkia iTunesista sekä tietenkin soitto-oikeus jo palvelussa oleviin kappaleisiin.

Mitään teknisiä tietoja palvelusta ei Apple ole kertonut eikä yhtiö ole myöskään kommentoinut koko palvelusta vielä yhtikäs mitään, nyt uskotaankin siihen että palvelun julkistus tapahtuu yhtiön seuraavassa kehittäjätapahtumassa, joka pidetään kesäkuun kuudes päivä.