maanantai 23. toukokuuta 2011

Väite: AT&T laskuttanut liikaa iLaitteiden käyttäjiltä

attlogoYhdysvaltaisen teleoperaattorin AT&T;n epäillään laskuttaneen ylihintaa Applen mobiililaitteiden käyttäjiltä, joukkokanne vireillä.

Teleoperaattorilla on käytössään siirtorajoitukset rajoitukset alkavat tietyn megatavumäärän jälkeen, aloittaa AT&T pyytämään siirretyistä megatavuista kalliimpaa yksikköhintaa.

Jotta kalliisiin yksikköhintoihin päästään, täytyy käyttäjän ylittää sopimansa datapaketin siirtomäärä, esimerkiksi yksi gigatavu, tämä ylittyy nopeasti laitteilla joiden internet integraatio on huipussaan, kuten iPhonessa ja iPadissa.

Yhdysvalloissa on nyt tehty testi jossa teleoperaattorilta hankittiin uusia iPhoneja ja niistä poistettiin käytöstä kaikki sellainen joka saattaisi aiheuttaa dataliikennettä, puhelimet pidettiin virroissa mutta niillä ei tehty mitään.

Kuitenkin AT&T laskutti jokaisesta puhelimesta datasiirtoa, ja kaikenlisäksi aikajanassa jona laitteita ei oltu varmasti käytetty, tämä tapahtui öisin.

AT&T vastasi väitteeseen ja myönsi sen että laskussa datasiirto näkyy öiseen aikaan sillä yhtiön laskutusjärjestelmä päivitetään öiseen aikaan, laskussa olevat aikajanat eivät siis tarkoita aina sitä aikaa kun käyttäjä dataa käyttää, AT&T tiedottaja kommentoi myös testin laitteiden koskemattomuutta. “datasiirto voi johtua taustaohjelmista, päivitysten tarkistamisesta ja/tai verkkosivujen automaattisesta päivityksestä.”

Hassua on se että testin laitteisiin kun ei koskettu ja niissä oli varmistettu se että dataa ei pitäisi liikkua, autopäivitykset poissa, ei ohjelmia asennettu eikä varmasti ollut selainta avoinna.

Teleoperaattori ei ole myöskään millään tavoin huomioinut laskutuksessaan laitteiden tausta-ajoissa tapahtuvaa liikennöintiä ja yksin jo näiden avulla laitteet saattavat kuluttaa asiakkaan kallisarvoista datasiirtoa kohtuuttomasti, tämä tuntuu varsinkin pienempien ja edullisempien datapakettien käyttäjillä.

AT&T on totta kai ollut tietoinen iLaitteiden internet integraatiosta ja alussahan AT&T toteutti datasiirtorajoituksia vain kyseisille laitteille, vaikka megatavuhinnasto ei datapaketin ylittämisen jälkeen ole ehkä täysin kohtuuton ja niiden käyttäminen saattaa nostaa laskun loppusummaa viidellä tai kymmenellä dollarilla, on se silti miljoonia dollareita teleoperaattorin kassaan kun muistetaan se että yhtiöllä oli pitkään yksinoikeus kaikkiin Yhdysvaltojen iPhone puhelimiin.

Alla video jossa asiaa ihmetellään.

MSNBC juttu aiheesta. © MSNBC 2011

LÄHDE: bgr.com