keskiviikko 24. elokuuta 2011

Microsoft mukaan patenttisotaan, bannilistalla Motorolan Androidit

microsoft_motorola-v6Microsoft on lähtenyt kiivaaseen patenttisotaan mukaan. Yhtiö on jättänyt Kansainväliselle kauppakomissiolle (ITC) pyynnön asettaa Motorola Mobilityn Android matkapuhelimet tuontikieltoon sillä ne rikkovat Microsoftin mukaan yhtiön seitsemää eri patenttia.

Juttu on ensimmäinen patenttiväittely sen jälkeen kun Google ilmoitti ostavansa Motorola Mobilityn.

Microsoft on nimennyt nämä kyseiset mobiililaitteet joissa se väittää olevan patenttirikkomuksia: Droid 2, Droid X, Cliq XT, DEvour, Backflip sekä Charm.

Motorola Mobilityn yhteyshenkilö Jennifer Erickson on vastannut tilanteeseen ilmoittamalla että heillä on itsellään samankaltaisia toimia Microsoftia vastaan niin Yhdysvalloissa kuin myös Euroopassa.

Google on vastannut uutena Motorolan omistajana juttuun, jossa sitä ei nimeltä mainita, että Microsoft on tarkastellut Googlen omistamaa lähdekoodia ilman Googlen tietoa tai lupaa. Mitä tämä sitten tarkoittaakaan, ei ehkä sellaisenaan toistaiseksi selviä.

Jutun ottanut tuomari yrittää saada jutun kasaan Marraskuun neljäs päivä ja lopullisen päätöksen pitäisi olla valmis ensivuoden Maaliskuun viides päivä.

Onkin nyt mielenkiintoista nähdä miten Google-Motorola pystyy puolustautumaan omistamillaan patenteilla, uskoisin että yhtiöt tulevat sopimaan jutun oikeuden ulkopuolella vaihtamalla käyttöoikeuksia toistensa patentteihin.

LÄHDE: ZDNet Saksa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"