keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Windows 8 lokakuulle?

windows8logoMicrosoft on kertonut Bloombergille että Windows 8 saadaan valmiiksi kesän aikana x86* että ARM-pohjaisena ja se tullaan julkaisemaan alustoille lokakuun aikana.

Tämä tarkoittaisi hyvää vuoden 2012 joulumarkkinoille tähtääville laitevalmistajille. Pari kuukautta testi aikaa lopullisen version kanssa voi useammalle riittää sillä jo nykyiset viralliset testiversiot käyttöjärjestelmästä ovat olleet hyvinkin vakaita verrattuna aikaisempiin Windowsin testiversioihin (XP, Vista, 7).

Bloombergin jutun mukaan x86-pohjaisia laitteita olisi tulossa myyntiin julkaisuhetkellä noin nelisenkymmentä, ARM-pohjaisia laitteita taas huomattavasti vähemmän,  ARM-laitteiden vähyyden syyksi epäillään Microsoftin kontrollia jotka se kohdistaa juurikin ARM-pohjaisiin tabletteihin.

Windows 7 julkaistiin myös lokakuussa ja joulukuussa suurin osa myydyistä koneista kantoi Windows 7 tarraa, joten samankaltaista ilmiötä odotetaan nyt myös tulevalle joululle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"