maanantai 2. heinäkuuta 2012

Android 4.1 ja hyvästi Adobe Flash

Google on julkaissut sen suositusta mobiilikäyttöjärjestelmästä uuden 4.1 version, joka tunnetaan myös nimellä Jelly Bean, uusi versio tuo uuden sulavamman käyttöliittymän sekä joukon muita uudistuksia.

Android 4.1 ei niinkään ulkoisesti eroa edeltäjästään mutta käyttöliittymän graafinen puoli on saanut uutta puhtia niin sanotun Project butterin ansiosta joka tuo Androidin käyttöliittymään ennen näkemätöntä sulavuutta ja pehmeyttä.

Videolla näkee Project Butterin tuoman pehmentävän efektin:

© 2012 Google

Project butter pehmentää elementistä toiseen liikuttaessa, myös Androidin widget ympäristöä on paranneltu niin että Android osaa itse päätellä kuinka paljon pienoisohjelma vaatii tilaa ja asettaa sen automaattisesti tiettyyn kokoon, koon voi myös itse päättää helposti vetäen pienoisohjelman kulmaa.

Kolmas suuri päivitys koskee galleriaa joka sisältää kaikki videot ja kuvatiedostot, nyt sisällön selaaminen on hyvin yksinkertaista, näyttävää ja helppoa, esimerkiksi kuvan poistaminen puhelimesta hoituu vain pyyhkäisemällä se pois ruudulta, ja mikäli poistaa vahingossa väärän kuvan voi sen palauttaa galleriaan takaisin “undo” painikkeen avulla, joka ilmestyy kuvien alapuolelle.

Neljäntenä päivityksenä voidaan pitää uutta näppäimistöä joka tarjoaa sanalle paljon enemmän vaihtoehtoja kuin vain kolmea, pitämällä keskimmäistä tarjottua vaihtoehtoa pohjassa, avautuu ruudulle suurempi sanavalikoima, kätevä jos esimerkiksi tarvitsee erikoissanastoa.

4.1 tuo mukanaan myös Offline kartat, mutta vain osittain, puhelimeen tai tablettiin voi jelly Beanin myötä ladata Google Maps karttoja tietyistä itse valitsemistaan kohteista, rajoituksena kuitenkin on hyvin rajallinen koko jonka voi laitteeseen kerralla ladata, rajoituksia ei muissa karttasovelluksissa ole.

Google Mapsin offline kokorajoituksena on nyt noin 80 Megatavua kartalta, joten se ei ehkä riitä kokonaisuudessaan kattamaan suurempaa roadtrippiä Yhdysvaltoihin, Yhdysvallat kokonaisuudessaan kun vie noin 2 Gigatavua tilaa.

4.1 tuo myös enemmän aputoimintoja ilmoitusruutuun, alasvetovalikosta voi nyt esimerkiksi ilmoittaa kokouksen kaikille osanottajille että myöhästyy sovitusta kokouksesta hieman, yhdellä painikkeella.

Sitten uusi versio sisältää enemmän ja vähemmän Suomalaiselle sopivia lisätoimintoja kuten Google Now palvelun jonka avulla voi seurata arkisia tietoja kuten aikatauluja, säätä, urheilutilastoja ja muuta arkea helpottavia asioita kuten minkälainen ruuhkatilanne liikenteessä on, yleensä kuitenkin tämänkaltaiset palvelut jäävät usein Yhdysvaltoihin mutta toivoa sopii että varsinkin aikataulutoiminto toimisi joskus myös täällä meillä.

Toinen Englantia ymmärtävä toiminto on Googlen vastaus Applen Sirille, Laypeoplelle voi syöttää kysymyksiä puhumalla sille, kätevää jos pystyy puhumaan sujuvasti sen ymmärtämiä kieliä, uusia kieliä Google on luvannut julkaista lisää mutta Suomesta ei luonnollisesti ollut puhetta.

Lyhyt esittelyvideo Google Now palvelusta:

© 2012 Google

Entäs se Flash?

Pienoisena yllätyksenä kuitenkin Adobe ilmoitti että se ei tue sen Adobe Flash liitännäistä uudessa käyttöjärjestelmässä eikä toivo että nykyiset (harvat) 4.1 käyttäjät hakisivat sen Play Storesta sillä sen ei uskota toimivan luotettavasti Jelly Beanissa, osa käyttäjistä on kuitenkin todennut liitännäisen toimivan ongelmitta.

Jelly Bean julkaistaan virallisena päivityksensä ensimmäisenä Nexus puhelimiin sekä tabletteihin, jatkosta päättävät muiden mallien valmistajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"