keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Facebook ei yllättänyt

Facebook piti eilen illalla mediatapahtuman jossa se esitteli uusia toimintoja, kyseessä ei ollut Facebook puhelin tai mitään muutakaan jännittävää, sivustolle on tulossa uusi haku Graph Search.

Graph Search on sosiaalinen hakukone jonka avulla Facebook käyttäjistä voi etsiä erilaisia tekijöitä, esimerkiksi kuka pitää jalkapallosta, on nainen ja alle 20-vuotias tai muuta vastaavaa yhdistelmähakua.

Todellisuudessa tuo ole mitään muuta kuin tagien yhdistelyä jännittävällä nimellä, ei tuo ainakaan minun mielestäni mikään huippu juttu ole :)

Haku syventyy käyttäjien tykkäämien sivujen, ohjelmien ja juttujen sisältöön ja siten pystyy näyttämään tarkempaa tietoa siitä minkä tyyppistä ihmistä tai asiaa haetaan.

Facebook jaksoi esitellä uutta “mullistavaa” hakutoimintoa noin tunnin ajan eikä siitä monellekaan kutsun saaneille toimittajille tullut minkäänlaista “wow” –elämystä, lähinnä kauhistusta juurikin mainostajien vuoksi.

Mark Zuckerberg itse sanoo että Graph Searchia tullaan kehittämään vuosia ja lopputuloksena tulee olemaan äärimmäisen yksinkertainen ja monipuolinen hakutoiminto joka tulee helpottamaan miljoonien ihmisten elämää, blaah ;)

On Graph Searchissa jotain erikoista ja hakua yleisesti helpottavia ominaisuuksia, esimerkiksi sille voi antaa lauseen tai kysymyksen jolle se yrittää löytää sopivan hakutuloksen, esimerkiksi “Mitä elokuvaa kannattaisi käydä katsomassa?” Graph Search etsii käyttäjien elokuvasuosituksia tai tykkäyksiä ja tarjoaa eniten tykätyn ja puhutuimman elokuvan joka pyörii elokuvateatterissa.

Mainostajat:

Mainostajat ovat varmasti innoissaan Graph Searchin mahdollistamista tiedonkeräys mahdollisuuksista, vaikka Facebook sanookin että Graph toimii vain ystävien kesken, toimii haku kuitenkin julkisten tietojen perusteella muillekin. Miksi sitten paremmin kohdistettumainonta olisi huono asia?, Facebook on ilmainen sosiaalinen palvelu ja saa rahoituksensa lähinnä mainostuloista, mainostajat ostavat mielellään palvelun jossa voivat kohdistaa yksilöllistä mainontaa ja siten saada myös itse paremman tuoton.

Mielestäni on mukavaa että mainostajat löytävät minun kiinnostuksen kohteeni ja tarjoavat sille soveltuvia tuotteita, miksei?

Lähinnä ongelma taitaa ollakin siinä että tieto jota mainostajat sekä Facebook saa, voi olla liiankin tarkkaa eikä kukaan muu kuin he tiedä tarkalleen mitä tietoja jaetaan, milloin ja miten, Graph Search kuitenkin valottaa hieman tätä ja antaa yksilöitävän haun myös käyttäjiensä käyttöön.

Graph search -toiminto tulee käyttöön vähitellen ja eri kielille, toistaiseksi se on saatavilla vain Englanninkielisenä koska Facebookin mukaan 40% käyttäjäkannasta hallitsee Englannin kielen.

Facebook on julkaissut kuitenkin jo myös Suomen kielisen esittelysivuston Graph Searchista.

Alla myös video jossa Mark Zuckerberg yhdessä muiden Facebook kehittäjien ja vaikuttajien kanssa kertoo uudesta ominaisuudesta ja sen tulevaisuudesta:

© Facebook 2013