perjantai 15. maaliskuuta 2013

Googlelle vetoomus: “Älä lopeta Google Readeria”

Tuhannet Google Readerin käyttäjät ovat olleet järkyttyneitä Googlen päätöksestä lopettaa suosittu RSS-lukija ja he ovatkin ryhtyneet toimiin sen pelastamiseksi.

Dan Lewis on yksi Google Readerin aktiivikäyttäjä ja päätti perustaa change.orgiin vetoomuksen jossa haetaan nimiä palvelun ylläpitämisen puolesta.

Dan kertoo kirjoittamassaan vetoomuksessa kuinka hän on käyttänyt vuosien ajan Google Readeria, hän myöntää tosin itsekin että käyttö on vähentynyt viime aikoina mutta jossa Google Reader silti kuuluu osaksi edelleen hänen elämäänsä internetissä.

Hän myös kertoo ihailevansa Googlen uusia mielenkiintoisia kokeita kuten muun muassa itsestään ohjaavan auton kehittämistä ja luottavansa yhtiöön, Dan Lewis haluaakin saada luottamukselle katetta joten hänen ja yli 100 000 muun vetoomuksen allekirjoittaneelle Google Readerin ylläpitäminen on osa sitä luottamusta.

Mikäli olet samaa mieltä Danin ja monen muun Google käyttäjän kanssa, ole hyvä ja käy allekirjoittamassa vetoomus tästä linkistä, josta myös näet Danin vetoomuskirjeen kokonaisuudessaan, ehkä Google kuuntelee tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"