maanantai 22. huhtikuuta 2013

YLE laajensi TV-kanavat Areenaan

 

YLE on avannut kaikki sen TV-kanavat suorina lähetyksinä Areena palveluunsa.

Kaikki Ylen TV- sekä radiokanavat ovat nyt nähtävissä ja kuunneltavissa suorina Ylen Areena palvelun kautta.

Kanavalista on seuraava: YLE TV1, YLE TV2, YLE TEEMA sekä YLE FEM.

Kanavat ovat nähtävillä Flash-liitännäisen avulla kuten Areenassa olevat tallennetut ohjelmatkin, tämä tarkoittaa myös sitä että katsojien ei tarvitse päivittää tai hankkia uusia ohjelmia koneeseensa vaan kanavat ovat nähtävillä sellaisenaan.

Lähetystekniikka on ulkoistettu Akamaille joka pyörittää suurinta osaa maailman videopalveluiden sisällöstä. Nykyisellään kanavien lähetys tulee 1Mbit/s nopeudella ja se on MPEG4-virtaa. Yle on joka tapauksessa muuttamassa jossakin vaiheessa tekniikkaa niin että se osaa itse valita striimin nopeuden päätelaitteen nopeuden mukaan, tällöin 1Mbit/s vaatimus poistuu mutta samalla lähetyslaatu voi parantua nostamalla yhteysnopeutta mikäli päätelaitteen oma yhteys vain siihen kykenee.

YLE kaavailee verkkolähetyksiin jopa HD-tason kuvanlaatua mutta mitään tarkempia aikatauluja suunnitelmien täytäntöönpanosta ei ole annettu, yksi rajoittavin tekijä tälle on luonnollisesti kasvavat tietoliikennekulut.

Suorat TV-kanavat on toistaiseksi rajattu näkymään ainoastaan kotimaassa, tähän syynä on tekijänoikeusasiat.