perjantai 24. toukokuuta 2013

Google ei halua että lainaat Google Glasseja muille

Google on estänyt muun muassa myymisen, lainaamisen tai tuotteen antamisen muille.

Mikäli Google huomaa että harvat nykyiset tuotteen käyttäjät jotka ovat maksaneet Glasseista 1 500 dollaria tekevät jotakin yllä mainittua, voi yhtiö sulkea laitteen palveluiden ulkopuolelle, lopettaa takuun ja muut tukipalvelut joita se tarjoaa nykyisten ehtojen mukaisesti.

Kaikki tämä lukee tuotteen käyttöehdoissa.

Ehdot myös määrittävät kelle Google voi myydä varhaisia testiversioita eli niin sanottuja Explorer editioneita. Ehdoissa mainitaan että ostajan täytyy olla 18-vuotias sekä asua vakinaisesti Yhdysvalloissa.

Google siis omaa edelleen oikeuden tuotteeseen vaikka siitä olisi maksanut 1 500 dollaria.

Kyseisen kaltaiset käyttöehdot eivät sinällään ole mitenkään uusia, myöskin puhelinyhtiöt käyttävät samankaltaisia ehtoja Yhdysvalloissa antaessaan SIM-lukitun puhelimen asiakkailleen.

Kun Google myöhemmin julkaisee Glassin kaikille saatavaksi, voinee ehdot muuttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"