torstai 6. kesäkuuta 2013

C-Kasetit talteen Kansalliskirjaston digitointipalvelussa

Kansalliskirjasto säilöö monia kymmeniä tuhansia C-kasetteja varastoihinsa sekä tekee niistä jälkipolville digitaalisen version.

Kasetteja on tähän mennessä digitoitu jo noin 10 000 kappaletta.

Digitointityö ei ole vain nauhan sisällön tallentamista, myös kotelokuvaukset ja kansikuvat digitoidaan ja liitetään mediaan, myöskin ne joissa ei pahemmin skannattavaa ole jotta vältytään luulolta että joissakin tapauksissa skannaus olisi unohtunut.

Suomen Kansalliskirjastossa on huomattava määrä kasetteja, siellä on kaikki vuodesta 1981 eteenpäin olevat Suomessa julkaistut C-kasetit joten työtä riittää. Siellä on myös niin sanottuja huoltamokasetteja joita pienet levy-yhtiöt sekä bändit tekivät aikanaan omakustanne periaatteella, tosin aivan varma ei tietenkään voi olla siitä että kaikki aikakauden kasetit olisivat päätyneet Kansalliskirjastolle.

Itse digitointi tapahtuu Mikkelissä ja lähdemateriaali eli Kansalliskirjaston varasto on tuotu Helsingistä, kun työ on tehty roudataan kasetit takaisin Helsinkiin talteen kirjaston varastokompleksiin Senaatintorin alle.

Tekijänoikeudet jälleen jarruna:

Tekijänoikeudelliset syyt estävät kuitenkin tämän kallisarvoisen työn eteenpäin julkistamisen, digiversioita voi kuunnella vain erityisillä kuuntelupäätteillä muutamissa suurissa kirjastoissa, ei siis nettiin tai mihinkään muuallekaan sisältöä ei saa tuoda.

Digitaalinen tallenne on mahdollista kuulla vain niin sanotuissa vapaakappalekirjastoissa joissa on erityisiä tälle tarkoitukselle luotuja kuuntelulaitteita, kyseisiä koneita on vain seitsemässä kirjastossa: Kansalliskirjasto, Turun, Åbo Akademin, Jyväskylän, Oulun ja Itä-Suomen Yliopistojen kirjastoissa, myös Eduskunnan kirjastossa on vapaakappalelaite.

LÄHDE: YLE