maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ruotsissa Salemin kunta ei saa käyttää Google Apps palveluita.

Googlen yrityksille ja muille tahoille tarjoama Google Apps -palvelu on saanut täys-tyrmäyksen Ruotsin tietosuojavaltuutetulta. Syynä ei kuitenkaan ole NSA-vakoilu vaan hieman arkisempi syy.

Kyse on sopimusehdoista jotka ovat Ruotsin tietosuojavaltuutetun mielestä sopimattomia, Google sai liikaa oikeuksia kunnan tietoihin, epäselväksi jäi viranomaisten mielestä myös se mitä tiedostoille ja sähköposteille tapahtuu kun palvelun sopimuskausi päättyy.

Laki johon viranomaiset vetoaa on Ruotsin henkilötietolaki, laissa määritellään kuinka yksityistä dataa voidaan käsitellä, Googlen tarjoamat käyttöehdot ovat kyseisen lain kanssa epäyhteensopivat.

Google on vastannut että ehdot eivät ole olleet liian tiukat eikä ne ole rikkoneet sen mielestä Ruotsin lakeja, tietosuojavaltuutettu on kuitenkin asiasta edelleen toista mieltä, itse asiassa Google Appsin käyttö on nyt kielletty Ruotsissa toistamiseen samasta syystä.

Salemin kunta aloitti siirtymisen Google Appsin käyttöön jo vuonna 2011, sen tarkoitus oli säästää kunnan rahaa IT-hankinnoissa siirtymällä kalliista Microsoft ympäristöstä Googleen joka tarjoaa edullisesti sähköpostin, kalenterin sekä dokumenttien hallinnan.