keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Odotus on ohi: iOS 7 on saatavilla

Kauan odotettu iOS7 saapui vihdoin tänään Applen mobiililaitteisiin, uusi käyttöjärjestelmä tuo mukanaan kokonaan uusitun käyttöliittymän sekä paljon uusia ominaisuuksia.

Erilaiset hehkutetut palvelut kuten Siri ja iTunes Radio palvelut eivät toimi Suomessa. Sirin olisi jo olettanut toimivan Suomessa edes laitteen ohjaamiseen mutta Suomen kieltä se ei edelleenkään ymmärrä. Itunes Radio on varmaankin Suomen tekijänoikeusmafian kynsissä eikä siksi pääse levittäytymään tänne saakka.

Uusi iOS muistuttaa Androidia tiettyjen elementtiensä vuoksi, muun muassa pikanäppäimet Wlanin, Bluetoothin ja niin kutsutun lentokonetilan saa päälle yksinkertaisesti painamalla sen toimintokuvaketta käyttöliittymän alhaalta esiin vedettävässä ohjauskeskuksessa, sieltä löytyvät pikakuvakkeet myös muun muassa kameralle sekä kalenterille.

Applella on myös Android leirissä luotettavaan NFC-lähitekniikkaan oma virityksensä jota nimitetään AirDropiksi. AirDrop toimii Wlan –tai Bluetooth verkkojen yli jolla voi siirtää esimerkiksi kuvan toiseen Applen mobiililaitteeseen. Kätevää AirDropissa on se että esimerkiksi kuvan kohdalla, lähettävälle osapuolelle näytetään kuvasta pieni näyte ja kysytään vasta tuolloin halutaanko kuva ottaa  täysikokoisena vastaan.

Moniajot ja muut pienemmät mutta aikaa säästävät toiminnot:

Käyttöjärjestelmä tarjoaa enemmän vapauksia sovelluskehittäjille, muun muassa täydellinen moniajo on tullut vihdoin käyttöjärjestelmään.

Aikaisemmin kun vain osa ja tietynlaiset sovellukset saivat tehdä laitteen taustalla hyvin tarkkaan mietittyjä ja valvottuja asioita.

Applella estettiin aikaisemmin moniajo niin tietoturvasyistä kuin myös suorituskykysyiden vuoksi: “jos ohjelmat hääräävät taustalla tekemässä ties mitä, syö se akkua ja laitteen suoritustehoa”. Mitä ilmeisemmin nyt Applella uskalletaan luottaa yhtiön omiin tuotteisiin jo sen verran että uskovat niiden kestävän moiset paineet.

Myöskin sovellusten sulkeminen on tehty huomattavasti helpommaksi kuin aikaisemmissa versioissa, nyt pelkkä pyyhkäisy ylöspäin avoinna olevan ohjelman päällä riittää sulkemaan ohjelman ja poistamaan sen muistista.

Moniajosta on tehty myös älykkäämpi siten että käyttöjärjestelmä nimittäin oppii käyttäjältä kuinka hän ohjelmaa käyttää ja hyödyntää tätä tietoa käskyttämällä tiettyjä ohjelmia niin että kun käyttäjä tulee laitteelleen ja käynnistää kyseisen sovelluksen, on se tehnyt jo tarvittavat toimenpiteet kuten esimerkiksi päivittänyt Facebookin tilaviestit jo ennen kuin käyttäjä itse niitä lähtee päivittämään.

Vielä yksi erinomainen uutukainen on Appstoren uusittu päivitystoiminto jonka avulla asennetut sovellukset saadaan päivittymään automaattisesti, käyttäjän niin halutessaan, samaan tapaan kuin esimerkiksi Androidin Play kaupassa.

Tarkempi tutkiskelu:

Muitakin ominaisuuksia on jotka kannattaa käydä tarkistamassa IT Paukun aikaisemmasta artikkelista jossa Applen iOS 7 –käyttöjärjestelmään tutustuttiin hieman tarkemmin.

iOS sisältää monia uudistuksia joihin kannattaa tutustua myös Applen virallisilla iOS 7 esittelysivuilla.

Päivityksen saatavuus:

iOS 7 on saatavilla tästä päivästä lähtien seuraaville Applen mobiililaitteille:  iPhone 4, iPhone 4S, iPhone 5, iPad 2, iPad 3, iPad 4, iPad Mini ja iPod Touchille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"