maanantai 9. joulukuuta 2013

Google Glass vahvuuksilla?

Googlen työntekijä on vilauttanut julkisuuteen kuvia uusista Google Glass älylaseista, uusi versio vaikuttaa toimivan vahvistettujen linssien kanssa.

Google+ Photosin Brian Matiash jakoi muutaman kuvan laseista Google+ profiiliinsa ja poisti ne pian julkaisun jälkeen, ilman selitystä totta kai.

Kyseessä on Google Glass älylasit jotka on liitetty normaaleilta silmälaseilta näyttävään runkoon jossa on paksut, mitä ilmeisemmin vahvuuksilla olevat linssit. Silmälasien oikeanpuoleinen sanka on korvattu Google Glass sangalla joka muun muassa siirtää äänen luun avulla kantajansa kuultavaksi.

Phandroid verkkosivusto kerkesi onneksemme tallentamaan Brianin julkaisemat kuvat ja ne ovat nähtävillä sivuston juttusivulla.

Kuten kuvista huomaa kyseessä todella on vahvuudella varustetut linssit sillä ne ovat paksut ja tulevat reilusti ulos pokista johon ne näyttävät sulautuvan myös.

Toivotaan että Google saa lasit pian markkinoille ja tarjolle tulee useampia tyyli vaihtoehtoja tai että nykyisten silmälasien päivitys älylaseiksi kävisi helposti optikolla tulevaisuudessa.

Vaikuttaa ainakin kuvien perusteella siltä että vain oikeanpuoleinen sanka tarvitsisi vaihtaa yhteensopivaksi Glassin kanssa, voi toki olla että linssin koolle ja pokien paksuudella on merkitystä myös jotta näyttö saadaan optimaaliselle tasolle.

Ei vielä virallisesti kehityksessä oleva tuote:

Google ei ole julkistanut vielä kyseistä versiota ja vuodetut kuvat saattavat olla vasta varhaisesta testiversiosta, mitään tarkkaa spesifikaatiota ei siis vielä ole saatavilla.

LÄHDE: Mashable

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"