torstai 19. joulukuuta 2013

IT Paukku jää joululomalle ja palaa jälleen tammikuussa

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014! Nauttikaa kinkuistanne! ja muistakaa koheltaa uutena vuotena järki matkassa ja suojalasit silmillä! :)

Mitä vuosi 2013 oli IT Paukulle?

Vuosi 2013 on ollut IT Paukulle mielenkiintoista aikaa, uutisjulkaisuja on tullut huomattavasti tasaisemmin edellisvuosiin verrattuna ja sama kehitys jatkuu myös tulevalle vuodelle.

IT Paukku haluaa kiittää kaikkia niin uusia kuin vanhojakin lukijoita vuodesta 2013, tämä on ollut mahtavaa!

Sivustomme on saanut satoja uusia kävijöitä Googlen Google+ palvelun kautta sekä myös onnistuneet mainoskampanjamme ovat tuoneet sivustolle uusia kävijöitä josta olemme todella iloisia.

ITPAUKKU.COM – Uusi domain:

Uuteen domainiin siirtyminen oli yksi suurimmista yksittäisistä asioista joita Paukun ympärillä tapahtui, uuteen itpaukku.com domainiin siirtyminen näkyi lähes välittömästi huomattavana kasvuna kävijämäärissä vaikka emme olleet kerinneet sitä juuri missään vielä ilmoittamaan :)

Toki myöskin ongelmia on ollut, uutta ulkoasua ja alustaa ei saatu vieläkään ulos mutta jotain kannattaakin jättää seuraavalle vuodelle ;)

Joten siis vuosi 2013 jätetään tyytyväisenä ja hyvin voitollisissa tunnelmissa taakse ja pienen hengähdyksen jälkeen tartutaan tulevan vuoden haasteisiin entistä kovemmalla sykkeellä!

Nähdään siis ensi vuonna!

Palaamme uutisten pariin jälleen tammikuun alkupuolella.


PS: kuten aikaisempinakin vuosina, kirjoitamme myös loman keskeltä uutisia mikäli jotain aivan “ylitsepääsemättömän” mielenkiintoista sen aikana tapahtuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"