perjantai 13. joulukuuta 2013

Xbox Onessa hölmö unohdus

Microsoftin uudessa Xbox One konsolissa on hölmö vika joka ilmenee kun siihen liittää muita kuvanlähteitä kuten vaikkapa digiboksin.

Xboxin yksi myyntivaltti on se että sen kautta voi viedä kaikki medialähteet televisioon ja sen käyttöjärjestelmä osaa jopa hallita osaa liitettävistä laitteista, ongelmia kuitenkin on, noloja sellaisia.

Xbox One myydään joka maahan samana versiona ja lokalisoinnissa ollaan unohdettu tyystin videosignaalin eroavaisuus Yhdysvaltojen omista standardeista sillä Euroopassa myynnissä olevat Xboxit yrittävät saada kuvan erilaisista laitteista NTSC-kuvastandardilla kun Euroopassa taas kuva on yleensä PAL-standardin mukainen.

Xbox ainakin oletuksena yrittää muuttaa PAL-laitteen lähettämän kuvasignaalin NTSC-tyyppiseksi joka aiheuttaa erilaisia häiriöitä kuvassa, varsinkin jos kuva on nopeaa.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että NTSC standardissa on käytössä 60Hz kuva ja PALissa taas 50Hz kuva. Xboxin asetuksista löytyy kuitenkin mahdollisuus poistaa laitteen pakottama 60Hz kuva mutta tällöin pelit ja muu media saattavat toimia huonosti sillä ne ovat lähes aina 60Hz kuvasignaalilla toteutettuja.

Korjattavissa myöhemmin ohjelmistopäivityksellä:

Microsoft on luvannut valmistaa ohjelmistopäivityksen jolla ongelma korjataan, sitä kerkiääkö päivitys ennen Suomessa myyntiin tuloa onkin sitten toinen kysymys…

Kannattaa lukea alla oleva lähde jossa Kaj Laaksonen kertoo tarkemmin ongelmasta.

LÄHDE: MBnet / Kaj Laaksonen blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"