perjantai 14. maaliskuuta 2014

Rynke-orangille maistuu mehu, näin uusin mainosvideo on tehty

Suomenkin mehumarkkinoilla jo parisen vuotta vaikuttanut RynkeBy mehuvalmistaja on tuonut sen vanhemmissa mainoksissa tunnetun ”Rynke”-apinan takaisin, tällä kertaa kuitenkin hieman eri tavalla.

Yllä oleva ”Behind the scenes” -video kannattaa katsoa, siinä päästään katsomaan ja kuulemaan mainoksen tekijöiden ja suunnittelijoiden omista suista kuinka mainos on tehty ja miltä sen teko on maistunut.

Orangille näyttää mehu maistuvan ja tanssijalka vipattavan mainosvideolla ja mikä jottei, tässä kuitenkaan ei ole kyse oikeasta apinasta vaan tarkasti mallinnetusta 3D-hahmosta.

RynkeBy viestii uudella mainoksella myös vastuullisuutta:

Mehuvalmistaja ei tahtonut käyttää oikeaa apinaa: “Haluamme yrityksenä keskittyä hyvään ja tärkeään asiaan, josta olemme alamme vuoksi tietoisia. Yhtenä johtavista mehuvalmistajista, ympäristö ja vastuullisuus ovat meille erittäin tärkeitä asioita, kuten on myös luonnolliset raaka-aineemme. Tämän vuoksi tuemme Orankien pelastustyötä.” kertoo Maria M. Schmidt, Rynkebyn markkinointipäällikkö.

Mainosvideo on hyvin onnistunut, siinä apina juo mehua ja tanssii metsikössä. Videolla on yhdistetty perinteistä lavastetta ja tietokone animaatiota erinomaisesti ja uskottavasti.

Mainosfirmat ovat innostuneita ottamaan uutta tekniikkaa käyttöönsä kuten tässäkin tapauksessa. Mainoksen ohjaaja Stevan Treshow, piti tämän vajaan minuutin mittaista videota hyvinkin haastavana.

Apina mallinnetaan hyvin tarkasti aidon orangin mukaisesti, käden ja sormen liikkeet ovat videolla hyvin tärkeät, esimerkiksi se kuinka apina tarraa hedelmästä ja puristaa sitä täytyy näyttää tarpeeksi aidolta ja animoijat ovat todellakin saaneet tehtävän hienosti hoidetuksi.

Apina itse asiassa mallinnettiin täysin luurankoa ja lihaksistoa myöten jotta liikkeet näyttäisivät kuin kyseessä olisi oikea elävä oranki. Ei voisi uskoa kuinka paljon tämän alle minuutin videon eteen on tehty.

Kun oranki tanssii, on liikkeet napattu ihmisen esittämistä tanssiliikkeistä jonka päälle virtuaalinen oranki on sitten lopulta mallinnettu, tekniikka on sama mitä esimerkiksi pelien kehitystyössä näkee nykyisin paljon.

Tässä vielä lopullinen Rynkeby – Monkey Dance video:

“Rynkeby tunnetaan Suomessa erityisesti hedelmälihaa sisältävistä God Morgon –täysmehuistaan.”