tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kirjoitusvirhe mahdollisti Bostonin pommi-iskun?

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen komitean raportti paljastaa että pommi-iskun suunnitellusta vastannut Tamerlan Tsarnaevin nimi oli syötetty viranomaisten tietokantaan väärin joka mahdollisti miehen vapaan liikkumisen.

Aluksi Venäjän tiedusteluviranomaiset olivat ilmoittaneet miehen radikalisoitumisesta ja suosittelivat hänen tarkkailuaan.

Tarkkailu takkusi kuitenkin koska hänen tietonsa oli syötetty viranomaistietokantaan väärin, nimi sekä syntymäaika oli ilmoitettu virheellisesti eikä tiedot esimerkiksi lentokentällä herättäneet epäilyksiä.

Miehen nimi luki tietokannassa Tsarnayev sekä syntymävuodeksi oli merkattu virheellisesti 1987 eikä 1986. Nämä virheet tietokannassa ovat voineet olla hyvinkin kriittisiä sillä miehen nimi ei aiheuttanut hälytyksiä missään järjestelmissä, toisin olisi ollut jos nimi olisi ollut oikein.

Tiedustelun olisi tässä tapauksessa pitänyt toimia mutta inhimillinen virhe aiheutti nyt mitä todennäköisimmin kolmen henkilön kuoleman ja yli 260 muun ihmisen loukkaantumisen.

Tietokannoissa liian usein virheitä:

Tietokantavirheet ovat olleet usein ongelmana yritysmaailmassa ja ne ovat tulleet hyvin kalliiksi, ihmishenkiä harvemmin kuitenkaan on menetetty niiden vuoksi.

Tässä koko raportti luettavaksi.

LÄHDE: Tietokone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"