perjantai 23. toukokuuta 2014

Google puuttui hulluuteen, tarjoaa “Netflixeille” palvelintilaa Fiberiin

Google ei kauan katsellut sivusta nykyistä kieroutunutta kehitystä joka syöksee palvelut eriarvoiseen asemaan ja jossa operaattorit voivat laskuttaa palveluiden perille tuonnista mielivaltaisesti.

Google pyytää nyt Netflixit ja muut sisällöntuottajat tuomaan oman palvelinrautansa Googlen tiloihin ja ilman että Google pyytäisi heiltä senttiäkään, Google ei pyydä edes sähköstä ja oman verkkoyhteytensä käytöstä mitään.

Kyseessä on Googlen oma Google Fiber verkko-operaattori joka tarjoaa muutamissa kaupungeissa huippunopean kuituyhteyden kuluttajille ja yrityksille, Google Fiber haluaa pystyä tarjoamaan asiakkaillensa huippulaatuista sisältöä eikä se vedä rajaa sille onko sisältö omista palveluista vai kilpailevista lähteistä.

Google Fiber uskoo edelleen siihen että operaattorin tehtävä on tarjota asiakkaillensa parasta mahdollista palvelua, riippumatta siitä mitä tai mistä data tulee.

Netflix jo ehdottanut samankaltaista yhteistyötä muille operaattoreille:

Netflix on aikasemmin jo tarjoutunut tuomaan omat palvelimensa muiden operaattoreiden verkkoon jotta palvelu jotta palvelu saataisiin nopeasti ja laadukkaasti tuotua operaattoreiden asiakkaille, eli loppukäyttäjille.

Monet pienemmät operaattorit ovat Netflixin ehdotukselle näyttäneet vihreää valoa mutta suuret kuten Comcast sekä AT&T ovat olleet punaisella linjalla, väittäen että sisällöntuottajien omat palvelimet eivät olisi sellaisenaan yhteensopivia heidän monimutkaiseen infraansa.

Suurten mielestä on parempi yrittää laskuttaa Netflixiä ja muita kaistan tehokäyttäjiä erikseen, vaikka sillä uhalla että heidän omat maksavat asiakkaat kärsisivät siitä.

LÄHDE: Google Fiber blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"