keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Cortana pystyy käskyttämään sovelluksia

Windows Phonen “henkilökohtainen avustaja” Cortana osaa hyödyntää puhelimeen asennettuja kolmannen osapuolen sovelluksia.

Toisin kuin Applen Siri, Cortanan kautta voi käskyttää puhelimeen asennettuja ohjelmia tai enemmänkin niiden toimintoja. Cortanalle voi sanoa esimerkiksi “Foursquare, find me places to eat”, jolloin saat tiedot suoraan ohjelmasta haettuina.

Cortana ei välttämättä pysty ääneen kertomaan kaikkien ohjelmien vastauksia mutta se on mahdollista myöhemmin kun ohjelmat päivittyvät tukemaan virtuaalista avustajaa.

Siri on ollut erinomainen apuväline mutta Apple ei ole suostunut avaamaan sitä kehittäjille joka heikentää sen potentiaalia. Pelkästään ohjelmien etsintä tai avaus ei enää riitä ja Cortanan toimintoa kokeillut tuntee Sirin auttamattoman vanhanaikaiseksi.

Microsoft ymmärsi virtuaalisen avustajan mahdollisuudet ehkä hieman paremmin kun teki Cortanasta avoimemman kehittäjille sekä käyttäjille.

Kummassakin avustajassa on kuitenkin perustuvanlaatuinen puute:

Toistaiseksi Cortana tai Applen Siri ei tue Suomen kieltä kokonaisuudessaan mutta kehitystyötä palveluiden laajentumisen suhteen tehdään kovasti, ainakin Microsoftin toimesta.

LÄHDE: CNET