maanantai 29. syyskuuta 2014

Instagram blokattu Kiinassa

Suosittu kuvapalvelu Instagram on mitä ilmeisemmin estetty Kiinassa. Syy on puhtaasti poliittinen, Kiina ei ei tahdo kansalaistensa näkevän Hongkongin mielenosoituksia.

Kyse on siis demokratiaa puoltavien mielenosoittajien aiheuttamasta ilmiöstä sosiaalisessa mediassa.

Demokratian säilymisestä Hongkongissa käydään tälläkin hetkellä lujaa vääntöä mielenosoittajien ja kaupungin edustajien kesken, poliisit ovat käyttäneet muun muassa kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan ja näistä leviää todisteita muun muassa Instagramissa videoiden sekä kuvien muodossa.

Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin siltä että Hongkongissa on edelleen pääsy Instagramiin mutta muualta Kiinasta ei.

Mielenosoittajat käyttävät Hongkongissa hashtagia #OccupyCentral pitkin eri some-palveluita, kyseinen tagi oli jopa estetty Kiinalaisessa suositussa some-verkostossa Weibossa mutta mikä on raporttien mukaan jälleen avattu käyttöön.

Viime aikoina internetiä vahvasti sensuroivat valtiot ovat sulkeneet monia palveluita internetistä väliaikaisesti ja myöhemmin kun poliittinen tilanne on rauhoittunut, ne ovat avanneet niihin jälleen pääsyn maasta.

Onkin hyvin todennäköistä että Kiina tulee avaamaan kuvapalveluun pääsyn myöhemmin.

LÄHDE: re/code

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"