tiistai 16. joulukuuta 2014

Google News lähti Espanjasta, nyt kustantajat haluaisivat palvelun takaisin

Google NewsGoogle on päättänyt ajaa Google News uutisaggregaatin alas Espanjassa tänään. Syy on tulevassa laissa joka on valmisteltu yksinomaan keinoksi rahastaa Googlea ja muita samankaltaisia palveluita.

Mikäli palvelut eivät suostu rahastukseen voi siitä koitua jopa 600 tuhannen euron sakot.

Nyt kuitenkin kustantajat ovat ymmärtäneet että laki on liikaa nykyaikaisessa maailmassa ja toivovat että Google News jäisi maahan, lakia he eivät halua unohtaa mutta toivoisivat että Google istuisi neuvottelupöytään vielä kerran jossa he voisivat keskustella jostakin “sopivasta” hinnoittelumallista.

Google Newsin lähtö maasta muun muassa heikentäisi kansalaisten asemaa tiedonsaannissa sekä häiritsisi negatiivisesti sanomalehtien ja muiden uutislähteiden liiketoimintaa väittää Kustantajien liitto (AEDE), samainen liitto oli innoissaan vielä hetki sitten kun laki meni läpi.

Google ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa pitää palveluaan maassa, Google voisi mahdollisesti harkita asiaa uudelleen mikäli Espanja tulee järkiinsä ja korjaa tai hylkää kokonaan uuden lain, jonka pitäisi tulla voimaan vuoden alussa.

Google News ei Googlen omien sanojensa mukaan tuota rahaa joten palvelun pakkolypsäminen ei yksinkertaisesti ole kestävällä pohjalla tuolloin.

Monet uutiskeräyspalvelut joutuvat uuden lain vuoksi vetäytymään Espanjasta mikäli he siellä toimivat, ellei halua ole maksaa siitä minkä pitäisi olla ilmaista ja hyödyttää maan uutislähteitä.

Piraattikortti käytetty:

Uuden lain piti olla vastaus piratismiin ja estää muiden sisällön käytön toisissa palveluissa, sisältöä ei saa olla edes vähän esitettynä muissa palveluissa.

Google News toimii siten että se nappaa uutisesta otsikon sekä lyhyen yhteenvedon ja vie käyttäjän lopulta uutisen lähteelle, ja tämä oli juuri se kipeä paikka maan kustantajille jotka eivät ymmärtäneet verkon suosimia mahdollisuuksia.

Google News perustuu yhteistyöhön:

Sanomalehdet ja muut uutispalvelut voivat hakeutua mukaan tai vaihtoehtoisesti poistua palvelusta mikäli he sinne ovat tahtomattaan joutuneet. Googlen mukaan monet lähteet ovat tahtoneet itse mukaan palveluun, myös Espanjassa.

LÄHDE: Google News tiedote / The Register

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"