tiistai 6. tammikuuta 2015

Koodaaja tilttasi Bingin ja Yahoon hakupalvelut

Eräällä Microsoft Bingin parissa työskentelevällä insinöörillä oli viime viikolla painajaismaiset hetket kun väärin syötetty koodi aiheutti ongelmia monissa Bing -hakukonetta käyttävissä palveluissa.

Insinöörin oli tarkoitus tehdä parannuksia Bingin koodiin mutta koodiin lisätyt rivit sisälsivät virheitä, virheet olivat niin vakavia että koko hakukone oli tuotava takaisin ennen päivitystä olevaan tilaan, ongelma oli kuitenkin levinnyt jo myös muihin linkitettyihin palvelimiin, kuten niihin jotka huolehtivat muun muassa Yahoon hakusivulta tulevien hakujen toimittamisesta Bingin tietokantaan.

Palvelimet piti ajaa alas ja käynnistää uudelleen vanhalla koodilla joka sitten aiheutti hetkellisen palveluiden pimentymisen.

Vaikka itse palautus ei kestänyt kauan, oli sen aikana Yahoon omaan hakupalveluun tulvinut huomattava määrä hakuja jotka eivät johtaneet mihinkään, kun sitten taas Bingin palvelimet vastasivat yhtäkkisesti miljooniin pyyntöihin jumittui Yahoon palvelimet.

Palvelimet saatiin Yahoon päässä myöhemmin myös kuntoon, hetken aikaa Yahoon hakusivua käyttäneet saivat kuitenkin virhesivun selaimeensa.

Rahallisia menetyksiä ei ole mainittu toistaiseksi mutta ne ovat kuitenkin niin Bingin kuin myös Yahoon yksi suurin tapa kerätä rahoitusta toiminnalleen joten pienikin häiriö palvelun toiminnassa voi tulla kalliiksi.

Kaikki palvelut toimivat nykyisellään ongelmitta.

LÄHDE: Tivi, Reuters

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"