torstai 5. helmikuuta 2015

F-Secure myynyt Younited pilvipalvelun Yhdysvaltoihin

Suomalainen tietoturvatalo F-Secure on yllättäen myynyt vuonna 2013 lanseeratun Younited pilvipalvelun Yhdysvaltaiselle pilviyhtiölle.

IT Paukunkin testissä ollutta Younited pilvipalvelua on mainostettu erittäin salattuna tallennuspaikkana johon ei pääse käsiksi valtioiden tiedusteluelimet.

Nyt kuitenkin F-Secure on myynyt palvelun Yhdysvaltaiselle Synchronoss Technologies yhtiölle noin 60 miljoonalla dollarilla, joka on noin 53 miljoonaa euroa.

Synchronossin ydinliiketoiminta on tarjota kustomoituja pilvipalveluita operaattoreille.

Kauppa kattaa nykyisen sopimuksen mukaan Younitedin liiketoiminnan myymisen mutta ylläpitäminen jää toistaiseksi F-Securen hoidettavaksi. Younitedin palvelimet sijaitsevat kaupan jälkeenkin edelleen Suomessa.

Synchronoss Technologies joka tapauksessa saa oikeuden muuttaa Younitedin palvelun sisältöä tai tehdä sillä kaupan hyväksymisen jälkeen mitä ikinä haluavat. Kaupan odotetaan tapahtuvan lopullisesti helmikuun aikana.

NSA sai haaviinsa aikaisemmin suojatun pilvipalvelun?

Koska Synchronoss on Yhdysvaltalainen yhtiö on se myös siten pakotettu toimimaan maan lakien mukaan, jos sille tulee vaatimus toimittaa asiakkaiden tietoja maan viranomaisille, se niin myös joutuu tuolloin tekemään, halusi tai ei. Siksi kyseinen kauppa on harvinainen ja erittäin tökerö päätös F-Securelta jonka tarkoitus on juurikin tarjota tietoturvaa.

F-Securelta kommentoidaan medialle että Younited ei ollut kannattava yksikkö eikä osa F-Securen pääasiallista liiketoimintaa joka on, ainakin jatkossa tietoturva ja yksityisyys.

Jos F-Secure on sitä mieltä ettei hyvin salattu pilvitallennus ole osa tietoturvaa ja yksityisyyttä niin onko palvelu edes ollut sitä aikaisemmin?

F-Securen toimitusjohtaja Christian Fredrikson on kommentoinut kauppaa  liiketoimintastrategisena päätöksenä joka ei hänen mielestään riko yhtiön tietoturva-arvolupausta.

Younited pilveä on mainostettu 100% turvalliseksi ja “nsa vapaaksi” tallennuspalveluksi.

LÄHDE: Tivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"