tiistai 26. toukokuuta 2015

Lähes puolet maapallon ihmisistä verkossa

Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on julkistanut tuoreimmat internetin levinnäisyystilastot, jonka mukaan 3.2 miljardia ihmistä on yhdistynyt tietoverkkoon vuoden 2015 loppuun mennessä.

Internet verkon maailmalaajuisella kattavuusalueella 46 prosentilla kotitalouksista on jonkinlainen yhteys tietoverkkoon kuluvan vuoden loppuun mennessä. Vielä 15 vuotta sitten luku oli vain muutamia prosentteja, tuolloin tosin myös koko verkon laajuus käsitti vain noin 6.5 prosenttia maapallon väestöstä, nykyisin luku on 43 prosenttia.

Vaikka 3,2 miljardia ihmistä on tilastojen mukaan liittymässä verkkoon, silti noin neljä miljardia ihmistä on vielä verkon ulkopuolella joista luonnollisesti suurin osa tulee maapallon köyhimmiltä alueilta.

Kehitysmaiden verkostoituminen on silti ollut huimaa viimeisten 15 vuoden aikana:

Vuonna 2000 verkkoon pääsi vain noin 100 miljoonaa kehitysmaissa asuvista, vuonna 2015 luku on jo noin kaksi miljardia, eli suurin osa verkon käyttäjistä tulee kehitysmaiksi katsotuista maista.

Mobiilisti verkkoon:

Mobiililaajakaista on kasvanut yleisesti ympäri maailman. Jopa 47 prosenttia ihmisväestöstä käyttää internet palveluita mobiilisti. Euroopassa mobiililaajakaistaa hyödyntää jo 78,2 prosenttia väestöstä ja Yhdysvalloissa 77,6 prosenttia. Kehittyvillä markkinoilla luku on 39,1 prosenttia.

Lisätietoja tutkimuksesta ja kaaviot löytyvät täältä.

LÄHDE: ETN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"