tiistai 16. kesäkuuta 2015

Microsoft julkaisi uuden peliohjaimen

Microsoft julkaisi uuden peliohjaimen joka on yhteensopiva Xbox One pelikonsolin, niin myös ensikuussa julkaistavan Windows 10 -käyttöjärjestelmän kanssa.

Ohjain tunnetaan nimellä Xbox One Elite Wireless Controller.

Kauppoihin uutukainen löytää tiensä syksyn aikana, uuden ohjaimen erikoisominaisuuksiin kuuluu muokattavuus, siinä tulee mukana neljä erikoispainiketta jota ei tavallisesta Xbox ohjaimesta löydy.

Painikkeet liitetään ohjaimen pohjaan mutta niiden koon voi itse päättää, paketissa kun tulee yhteensä neljä erikokoista painiketta mukana jotta ohjain sopii jokaisen käteen juuri oikein, myöskin  ohjaimen muut painikkeet ovat vaihdettavissa halutunlaisiksi ja myöhemmin varmasti myös kolmannen osapuolen painikkeita tulee tarjolle.

Ohjaimen ristikkopainike on saanut myös uudenlaisen pinnan, sen päälle voi kuitenkin liittää normaalin ristikon mikäli pelaaja näin haluaa, myös tämä tulee ohjaimen mukana.

Ohjaimen tattien herkkyyttä voi säätää suoraan ohjaimessa olevien herkkyyspainikkeiden avulla, näin pelissä voi tilanteesta riippuen hyödyntää ripeämpää liikettä ja vaihtaa normaalitasoon kun tilanne pelissä taas rauhoittuu.

Ohjaimen mukana toimitetaan myös sovellus jonka avulla ohjainasettelut voidaan tallentaa suoraan ohjaimen omaan muistiin, tämän ansiosta asetuksia ei tarvitse säätää joka kerta uudelleen kun pelaaja ottaa ohjaimen vaikkapa kaverillensa mukaan.

Ohjaimessa on myös 3.5mm audio-liitäntä johon voi liittää kuulokkeet, enää ei siis painavia jatkojohtoja tarvita koska äänilähde löytyy kädestä.

Hinta & Saatavuus:

Kauppoihin uusi ohjain päätyy vasta Syyskuun jälkeen ja sen hinnaksi arvellaan noin 150 dollaria, virallista hintatietoa ei ole kuitenkaan vielä julkaistu.