keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Netflixiin mainoksia? Ei ihan mutta melkein

Elokuvia sekä TV-sarjoja esittävä suoratoistopalvelu Netflix on laajentanut rajoitettua pre-roll testiryhmäänsä satunnaisiin Netflix -käyttäjiin.

Tarkoituksena on selvittää kuinka niin sanotut pre-roll videot toimivat ja kuinka ne otetaan vastaan laajemmalla yleisöllä.

Pre-Roll videoilla tarkoitetaan videoita jotka esitetään ennen valittua ohjelmaa.

Useat käyttäjät jotka ovat yllättäen osallistuneet uuden ominaisuuden testaamiseen ovat säikähtäneet toimintoa ja ihmettelevät miksi omalla rahalla maksetusta videopalvelusta pitäisi alkaa katselemaan TV-mainoksia.

Kyse ei kuitenkaan ole myytävistä mainoksista vaan Netflixin omien ohjelmien trailereista jotka esitetään ennen valittua elokuvaa tai TV-sarjaa.

Netflixissä on pyörinyt trailereita jo aikaisemminkin sen itse tuottamista ohjelmista käyttäjän asettaman videon jälkeen, vastaanotto oli kuitenkin odotettua yllättävämpää kun yhtiö otti käyttöön trailerit jo ennen halutun videon esittämistä.

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings joutui ottamaan asiaan kantaa ja kommentoi omalla Facebook sivuillaan ettei Netflixiin ole tulossa mainoksia.

Toiset kuitenkin pitävät myös näitä Hastingsin mielestä "cooleja" 20 sekunnin sekä pidempiäkin trailereita mainoksina tai ainakin häiritsevänä toimintona, sillä vaikka trailerin voisikin ohittaa painamalla jotakin painiketta, muuttaa se alkuperäistä käyttökokemusta huomattavasti.

Käyttäjät ovat raportoineet ettei kaikkia trailereita voi ohittaa.

Testi koskee tällä hetkellä tiettyjen markkina-alueiden rajattua mutta ilmeisesti satunnaista käyttäjäkantaa.

LÄHDE: Afterdawn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"