perjantai 12. kesäkuuta 2015

Skype lakkauttaa Windows 8 version ohjelmastaan

Nykyisin Microsoftin omistama Skype on päättänyt ettei se tue enää Windowsin kosketusnäyttöversiota ohjelmastaan heinäkuun 7. päivän jälkeen.

Microsoftin aikanaan kokonaan ostama Skype on ilmoittanut ettei se enää kehitä kosketusnäyttö versiota (metro/modern) Windows 8:n Skype sovelluksesta vaan jatkossa kehitystyö keskitetään yksinomaan työpöytä versioon jota myös asiakkaat ovat toivoneet.

Microsoft julkaisi Windows 8 käyttöjärjestelmän mukana uudenlaisen käyttöliittymän joka oltiin optimoitu kosketusnäytöille, se oli suurin virhe Microsoftilta pitkään aikaan, sillä se sai kamalan vastaanoton käyttäjiltä jotka eivät halunneet Windowsiin kerta heitolla radikaaleja muutoksia.

Nyt Windows 10:n julkaisun kynnyksellä Microsoft on ottanut selkeästi askeleita takaisin aikaan ennen Windows 8:ia ja pakkomiellettään kosketukseen, uudessa Windowsissa on palattu monessa asiassa takaisin perusteisiin ja niin myös ohjelmistoissa.

Heinäkuun 7. päivän jälkeen metroversio Skypestä ei enää käynnisty vaan ehdottaa käyttäjälle työpöytäversion lataamista.

RT versio jatkaa eloaan:

Windows 8 RT -version käyttäjille ei tarjota työpöytäversion latausta, mutta heillä käytössä oleva Skypen metrosovellus jatkaa toimintaansa toistaiseksi.

Windows 10:n mukana ei siis toimiteta Skypen metroversiota vaikka Windows 10 edelleen metro- tai moderneja sovelluksia tukeekin, Microsoft toivoo että kehittäjät siirtyisivät uusiin universaaleihin sovelluksiin jotka toimivat monella Windows 10 alustalla samanaikaisesti ja ovat erittäin skaalautuvia moniin eri ohjauslaitteisiin kuten kosketukseen, näppäimistö/hiireen sekä esimerkiksi Xbox Onen ohjaimeen.

On vain ajan kysymys koska Skype siirtyy työpöytäohjelmassaan universaaliksi.

Microsoft on myös kehittämässä kehityssovellusta jonka avulla perinteisiä työpöytäohjelmia voitaisiin muuttaa helposti universaaleiksi sovelluksiksi.

Beta testi Skype for Web on saatavilla myös Suomessa nyt:

Skype on julkaissut myös verkkoselaimella toimivan version joka on tällä hetkellä avoimessa beta testauksessa. Beta testaus avautui äskettäin myös Suomeen ja siihen voi ottaa osaa osoitteessa https://web.skype.com/fi/

Skype For Web vaatii kuitenkin X86/64 prosessorin sekä Windowsin toimiakseen täydellisesti, johtuen erikseen ladattavista laajennuksista jotka toimivat tällä hetkellä vain Windows alustalla.

LÄHDE: Skype Blog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"