maanantai 31. elokuuta 2015

Google Chromen Flash rajoitukset voimaan

Google Chromen Flash rajoitukset voimaanGoogle kertoi kesäkuussa aikeistaan rajoittaa Adobe Flash -sisältöä verkkoselaimessaan, nyt tekniikkaa on testattu tarpeeksi ja toiminto otetaan käyttöön huomisesta eteenpäin myös selaimen vakaassa versiossa.

Chrome ei estä Flash sisältöä kokonaan vaan rajoittaa sen jatkuvan pyörimisen selainikkunassa, alkuunsa idea ei perustunut pelkästään Flashin tietoturvaheikkouksiin vaan siihen että selain tai tarkemmin Flash -laajennus ei söisi laitteiden suoritustehoa tai akkukestoa turhaan.

Selain ymmärtää niin sanotut turhat Flash objektit verkkosivuilla ja sammuttaa ne joko kokonaan tai antaa niiden pyöriä kerran katsojalle, mikäli esimerkiksi jokin mainos perustuu Flash videon pyörittämiseen aina vain uudelleen, estää Chrome tämän uudelleen toistamisen.

Mainokset:

Flash pohjaisia mainoksia käytetään myös Googlen omissa mainosverkostoissa kuten Adwordissa, Adsense kuitenkin osaa nykyisin kääntää monet mainokset HTML5 muotoon, mutta ainakin toistaiseksi Googlen omat Gmail mainokset näyttävät pyörivän Flashilla.

Ongelmia saattaa kuitenkin ilmetä siinä kohtaan kun Chrome rajoittaa muiden mainosverkostojen mainoksien esittämistä, voi olla että tästä seuraa liuta haasteita Googlea vastaan.

Chrome päivitys jossa rajoitus on otettu oletuksena käyttöön tulee saataville 1.9.2015 lähtien.

Enemmän tietoa selaimen käyttämästä tekniista ja sen pois kääntämisestä löytyy kesäkuun uutisesta: Google Chrome tulee rajoittamaan Flashia.