torstai 15. lokakuuta 2015

Jailbreak tarjolla uusimmalle iOS versiolle

Jailbreak iOS 9.0 - 9.0.2

Kiinalainen Pangu jailbreak hakkeriryhmä on julkaissut uusimman päivityksen jailbreak ohjelmaansa joka tukee iOS versioita 9.0 - 9.0.2.

Jailbreak metodin ansiosta iLaitteesta poistetaan Applen tekemät ohjelmatason rajoitukset ja siten käyttöjärjestelmästä saa enemmän irti.

Sen ansiosta laitteelle voi asentaa kolmannen osapuolen sovelluksia jotka eivät ole menneet Applen tarkistustoimintojen läpi tai tehty esimerkiksi Xcodella.

Jailbreak voi olla myös tietoturvariski sillä se poistaa Applen turvallisuusasetukset käyttöjärjestelmästä, tai oikeammin se kiertää ne ajattaen ohjelmia tai niiden asennuksia Unixin pääkäyttäjällä, jolla on siis rajoittamattomat oikeudet kirjoittaa ja lukea järjestelmätiedostoja.

Pangulle ei milli kelvannut:

Zerodium yhtiö lupasi tarjota miljoona dollaria sille joka ensimmäisenä jailbreikkaa iOS 9.x käyttöjärjestelmän, Pangu ei kuitenkaan ole julkaissut omaa versiotaan heidän kauttaan, eikä ilmeisesti siten ole halukas ottamaan palkkiota vastaan, tämä myös romuttaa periaatteessa Zerodiumin kilpailun sillä Pangun metodi on ensimmäinen, jota kilpailussa haettiin.

Pangun Jailbreak metodiin on saatavilla myös sovelluskauppa Cydia josta kolmannen osapuolen sovelluksia voi ladata, tässä kohtaa kannattaa kuitenkin olla erittäin tarkkana siitä mitä lataa ja ennen kaikkea mistä, sillä jailbreak avaa laitteen kaikelle mahdolliselle, myös haittaohjelmille kuten KeyRaiderille.

Tässä ohjeet kuinka asennat Pangu Jailbreakin iLaitteeseen:

  1. Lataa Pangu Jailbreak Tool for iOS 9.0-9.0.2 Pangun lataussivulta. (Windows)
  2. Yhdistä laitteesi USB-kaapelilla tietokoneeseesi.
  3. Ota laitteessa lentokonetila käyttöön
  4. Ota laitteessa mahdollinen pääsykoodi pois päältä.
  5. Ota laitteesta myös "Etsi iPhone" toiminto pois päältä.
  6. Käynnistä tietokoneesta Pangu 9 ohjelmisto järjestelmävalvojan oikeuksin.
  7. Klikkaa ohjelman sinistä "Start" painiketta, seuraavassa kysymyksessä valitse kohta "Already Backup" ja jailbreak asennustoiminto käynnistyy.
  8. iLaitteeseen ilmestyy kaksi uutta ohjelmakuvaketta Pangu sekä WWDC, laite käynnistyy uudelleen ja pyytää asettamaan lentokonetilan päälle.
  9. Laita lentokonetila päälle, nyt jailbreak asennustoiminto jatkuu.
  10. Avaa laite ja käynnistä Pangu sovellus kotinäytöltä.
  11. Pangu pyytää oikeutta päästä valokuviin, hyväksy pyyntö, tämän jälkeen laitteen pitäisi käynnistyä jälleen uudelleen ja näyttöön pitäisi tulla ilmoitus "Already Jailbroken".
  12. Nyt voit sulkea tietokoneestasi avaamasi Pangu ohjelman.
  13. iLaitteesi on nyt jailbreikattu, laitteeseen on ilmestynyt uusi kuvake Cydia josta voit aloittaa ohjelmien asentamisen.

disclaimer: IT Paukku ei ota vastuuta tämän ohjeen oikeellisuudesta tai mahdollisesta haitasta jota laitteelle voi ilmetä Jailbreak metodin vuoksi, vastuu on täysin käyttäjällä itsellään.

LÄHDE: THN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"