perjantai 20. marraskuuta 2015

Windows juhlii tänään 30-vuotispäiviään

Windows juhlii tänään 30-vuotispäiviäänTasan 30 vuotta sitten Microsoft julkaisi ensimmäisen Windows version markkinoille.

Windows 1.0 (tarkalleen 1.01) version julkaisupäivämäärä oli 20.11.1985, tuolloin Windows oli jotain aivan muuta kuin nykyaikana, vaikka edelleenkin perusajatus on sama, graafinen käyttöliittymä helpottamaan tietokoneen päivittäistä käyttöä.

 

Microsoft Windows 1.01 graafinen käyttöliittymä

Nykyaikana moni ei edes tiedä kuinka tietokoneita käytettiin ennen graafisia käyttöliittymiä vaikka komentokehote elää ja voi hyvin edelleen, aikanaan se oli ainut vaihtoehto ohjelmien käynnistämiseen ja tiedostojen hallintaan.

Windows kelpasi heti tietokoneiden oletuskäyttöliittymäksi:

Microsoft oli edelleen pieni yhtiö tuohon aikaan mutta jo silloin Windows saatiin muutamien tietokonevalmistajien oletusjärjestelmäksi yhdessä oikean käyttöjärjestelmän eli MS-DOSin kanssa.

Järjestelmävaatimukset melko kevyet:

Windows 1.0 vaati aikanaan allensa vähintään 256 kilotavua keskusmuistia, näytönohjaimen joka kykeni esittämään grafiikkaa, tämä vaatimus näytönohjaimelta ei tuohon aikaan ollut mikään itsestään selvyys kuten nykyisin.

Näytönohjainten sukupolvet olivat tuohon aikaan kaikki vielä hyvin edustettuina nämä olivat CGA kilpailijansa Herculeksen kanssa sekä tuohon aikaan kaikista tarkin EGA, jota Windows 1.01 tuki täydellä tarkkuudella ja väreillään, jos EGA-näytönohjaimen sattui omistamaan, näytti uusi käyttöliittymä varsin terävältä ja hyvältä täydellä väripaletillaan.

Käyttöjärjestelmäksi Windows 1.01 vaati MS-DOSin versiota 2.0.

Windows 1.01 lerppu

Windows 1.01 käyttöliittymä toimitettiin kahdeksalla lerpulla. Lerppu on levykeformaatti joka on nykypäivänä lähinnä muinaisjäänteen asemassa.

Esimerkillinen menestystarina:

Windowsin levinneisyys on ollut mieletön menestystarina, mukaan on mahtunut muutamia huteja mutta markkinat ovat olleet joka tapauksessa hyvin anteeksiantavaisia ja luottaneet siihen että Microsoft korjaa tilanteen, näin on myös käynytkin, esimerkkinä Vista ja Windows 8 joissa kummassakin seuraava versio korjasi pois yleisön suututtaneet ominaisuudet.

Windowsissa on toki edelleen ongelmia korjattavaksi ja se jakaa mielipiteitä nykyään varmasti enemmän kuin alkuaikoina vaikka jo silloin sota Applen kanssa oli melko raakaa ja jopa törkeätä.

On joka tapauksessa ollut hienoa seurata Windowsin ja Microsoftin kehittymistä.

Onnea siis Windows ja Microsoft!