perjantai 8. tammikuuta 2016

HDR-tuki tulossa YouTubeen

HDR-tuki tulossa YouTubeenHDR (High dynamic range) tekniikan tuki on tulossa Youtubeen tämän vuoden aikana.

HDR on tekniikka jolla parannetaan entisestään TV- ja näyttöpaneelien värimaailmaa ja kirkkauden syvyyttä, se ei kuitenkaan ole yksistään ohjelmistopohjainen ratkaisu vaan vaatii näytöltä sille erillisen tuen, tämä tarkoittaa sitä että HDR-tuki on vielä toistaiseksi hyvin rajallista, tosin uudet ja varsinkin televisioiden huippumallit omaavat tuen HDR:lle.

On kuitenkin jännä ilmiö että tähän uuteen tekniikkaan on ensimmäisenä lähdössä mukaan Internetin käytetyin videoalusta Youtube, vaikka HDR-tekniikkaa tullaan enemmänkin näkemään televisioissa, ilmiönä tämä kertoo siitä että Youtubea käytetään ilmeisen paljon suoraan television kautta.

Myös Amazonin videopalvelu kuten myös Netflix ovat ilmoittaneet tuovansa HDR-tuen videopalveluihinsa.

HDR-televisioissa ja näytöissä vaatii siis tuen sisällöntarjoajalta että vastaanottimelta, softapohjainen HDR on periaatteessa olemassa jo monessa televisiossa mutta erona aitoihin HDR-televisioihin verrattuna on se että videokuva itsessään tuo oikeat asetukset mukanaan jolloin paneelin tai videosoittimen ei tarvitse yrittää “arvailla” niitä ja näin videokuvanlaatu värimaailmaltaan sekä kirkkaudeltaan on juuri sellainen kuin sen pitääkin.

Vinkki:

Kun televisiota hankkii ja haluaa siihen HDR-tuen, voi HDR-tekniikan tukeminen olla merkittynä valmistajan oman brändäyksen takana, joten niistä on hyvä ottaa selvää ennen kuin television tilaa.

LÄHDE: The Next Web

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"