tiistai 26. tammikuuta 2016

Spotify alkaa tarjoamaan videosisältöä jo tällä viikolla

Spotify alkaa tarjoamaan videosisältöä jo tällä viikollaMusiikin suoratoistopalvelu ei enää kauan ole vain musiikin suoratoistoa sillä palveluun tuodaan videot tämän viikon aikana.

On paljon keskusteltu siitä mihin Spotifyn pitäisi tähdätä jatkossa, musiikin suhteen periaatteessa kaikki on jo saavutettu joten on melko luonnollista että palvelu hakee kasvua myös muualta populaarikulttuurin parista.

Voisi olettaa että Spotifyn tarjoama videosisältö on vain musiikkivideoita, näin ei asia avain kuitenkaan ole, sillä yhteistyökumppaneina on sellaisia yhtiöitä kuten ESPN, Comedy Central, Vice Media sekä kaiken huippuna Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Sisältö tulee hyvin pitkälle olemaan nuorisopainotteista nopeatempoista videon pätkää, ainakin aluksi.

Spotifyn työpöytäohjelman käyttöliittymä

Ei vain yksi uusi ominaisuus:

Spotifyyn kaavaillaan myös Podcast tukea, joka melko varmasti tullaan julkaisemaan videotoimintojen yhteydessä.

Uudesta Spotifysta halutaan selkeästi tehdä populaarikulttuurin sisältökeskus ja sillä todellakin on siihen erinomaiset mahdollisuudet, kunhan vain tekniikka toimii ja ennen kaikkea sisällön jakaminen ja seuraaminen on tehty tarpeeksi helpoksi.

Uudet ominaisuudet tullaan tarjoilemaan ennen kaikkea mobiilialustoille, ensiksi ominaisuuksista pääsee nauttimaan Spotfiyn Android versiossa ja myöhemmin Applen iOS version myötä. Työpöytä version päivityksestä tai verkkoselaimella toimivan Spotifyn päivityksestä ei olla kerrottu mutta voisi olettaa että nekin päivittyvät uusia toimintoja tukemaan jos ei samantien niin hyvin pian mobiiliversioiden jälkeen.

Toistaiseksi videosisältö tullaan tarjoamaan kaikille tilausmuodoille, myös ilmaiskuuntelun valinneille asiakkaille, eikä videot sisällä mainoksia, tosin jos podcast tuki tulee, voi niissä kuulua/näkyä Spotifyn ulkopuolisia mutta Podcastin omia mainoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"