torstai 17. maaliskuuta 2016

Applesta tuli Googlen suurasiakas

Applesta tuli Googlen suurasiakasApple on tehnyt Googlen kanssa jopa noin 600 miljoonan dollarin sopimuksen kertovat lähteet. Sopimuksen myötä yhtiö siirtää monet palvelut ja palvelimet pyörimään Google Cloud Platformin päälle.

Google Cloud Platform on alusta jonka ympärillä voi pyörittää virtuaalisia palvelimia, sovelluksia sekä perinteisempää tallennustilaa.

Aikaisemmin Apple on toiminut yksistään Amazonin AWS -palvelun asiakkaana mutta tekee siirroksen Googleen ilmeisesti kustannussyistä, Applen arvellaan käyttäneen Amazonin AWS palveluun jopa noin miljardi dollaria vuodessa.

Apple ei tule kuitenkaan kokonaan siirtymään Googlen pilvipalveluun, esimerkiksi Applen kuluttajapuolen pilvipalvelu iCloud pyörii ilmeisesti jatkossakin osittain Amazon Web Services (AWS) alustalla sekä Applen omissa palvelinkeskuksissa.

Yhtiö panostaa samalla myös omiin palvelinsaleihin Arizonaan, Irlantiin sekä Tanskaan noin 3,9 miljardilla dollarilla.

Viime kuun puolella myös musiikin suoratoistopalvelu Spotify ilmoitti siirtyvänsä omista palvelinkeskuksista Google Cloud Platformin pariin.

LÄHDE: Tivi