perjantai 12. elokuuta 2016

Google+ integraatio poistettu Google Play -sovelluskaupasta

Google+ integraatio poistettu Google Play -sovelluskaupastaGoogle on poistanut yllättäen Android -sovelluskauppa Google Playsta, Google+ tuen tai oikeammin sen vaatimuksen.

Viimeisin Google Play -sovelluskauppapäivitys on tuonut mukanaan uudistuksen joka mahdollistaa sovellusten, elokuvien ja muiden sisältöjen arvioinnin ilman Google+ tiliä, aikaisemmin tätä vaadittiin kaikilta jotka halusivat kirjoittaa arvostelun sovelluskauppaan.

Enää ei myöskään ole mahdollista antaa +1 merkintöjä (tykkäyksiä) sovelluksiin, näin myös Google+ piireissä olevien käyttäjien antamat +1 merkinnät jäävät sovellussivulla pois (katso kuva yllä).

Kaupasta on samalla poistettu myös “Ihmiset” -välilehti josta pystyi seuraamaan Google+ piireissä olevien käyttäjien arvosteluja yleisellä tasolla.

Google on aikaisemmin jo ilmoittanut että vähentää Google+ integraatiotaan palveluistaan ja kertonut epäonnistuneen (jälleen kerran) sosiaalisen median kentällä. Play kaupan päivitys on osa tätä muutosta.

Google+ jatkaa kuitenkin edelleen olemistaan mutta sille etsitään kuumeisesti omaa tarkoitustaan, sen ei haluta olevan toinen Facebook enää, vaan enemmänkin julkisempi sisällönjakamispalvelu, mitään virallista kehityslinjaa ei Google ole palvelulleen kuitenkaan vielä kertonut.

LÄHDE: Ars Technica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"