perjantai 23. syyskuuta 2016

F-Securen SAFE rikkoi Windowsin? [korjauspäivitys saatavilla!]

F-Securen SAFE rikkoi Windowsin?F-Secure SAFE tietoturvapalvelun viimeisin päivitys on aiheuttanut päänvaivaa usealle palvelun ja ohjelman käyttäjälle, F-Secure tutkii ongelmaa parhaillaan.

Suomalaisella tietoturvayhtiö F-Securella ei perjantaina päästä ajoissa töistä kotiin sillä viimeisin julkaistu päivitys SAFE tietoturvasovellukseen on aiheuttanut vakavan ongelman, päivitys tekee Windowsin asetuksiin jotakin joka estää käyttäjiä kirjautumasta Windowsin normaalille käyttäjätunnukselle.

Windows kyllä kirjautuu sisään mutta vain väliaikaiseen käyttäjätunnukseen josta ei ole pääsyä esimerkiksi käyttäjän tiedostoihin tai tiettyihin ohjelmistoihin, kyseinen tili myös poistaa kaikki sillä tallennetut tiedostot uloskirjautumisen aikana, joten töitä sillä ei kannata yrittää tehdä.

F-Secure SAFE päivittää itsensä automaattisesti joten ongelmia on huomattavalla määrällä käyttäjiä, jopa niin että Microsoftin tukipuhelin on ruuhkautunut ongelman vuoksi, monikaan ei nimittäin osaa edes epäillä että ongelma johtuisi tietoturvasovelluksesta.

Microsoftilla ongelma on sen sijaan tunnistettu F-Securen virheeksi ja soittajat on neuvottu ottamaan yhteyttä F-Securen tukeen.

Microsoftilla myös neuvotaan käyttäjiä kytkemään SAFE tietoturvasovellus pois käytöstä, tämä kuitenkin vaatii järjestelmävalvojan tilin, johon välttämättä ei monellakaan ole pääsyä ja voi olla ettei sille voi edes kirjautua päivityksen aiheuttaman ongelman vuoksi.

F-Securelta ilmoitetaan että SAFE on joka tapauksessa päällä ja turvaa tietokonetta vaikka se ei tällä hetkellä toimi kuten pitää, tämä ilmeisesti tarkoittaa myös sitä että ohjelmaan on mahdollista lähettää uusi automaattinen päivitys joka korjaa ongelman.

F-Securella painitaan nyt kovasti sen eteen että päivitys saataisiin mahdollisimman pian valmiiksi.

Ongelma koskee tällä hetkellä ainakin Windows 7, 8, 8.1 sekä Windows 10 käyttöjärjestelmiä.

*Juttu päivitetty: 24.09 klo 20.40*:

Korjauspäivitys saatavilla:

F-Secure ilmoittaa että ovat saaneet virheen korjatuksi ja päivitys julkaistiin F-Secure SAFE ohjelman automaattisten päivitysten yhteydessä, kun ohjelma on päivittynyt on syytä käynnistää tietokone uudelleen jonka jälkeen omalle käyttäjätunnukselle pitäisi pystyä jälleen kirjautumaan.

LÄHDE: F-Secure

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"