tiistai 13. syyskuuta 2016

Google poisti hakutuloksistaan tekijänoikeusrikkomuksen uhalla täysin viattoman torrent-linkin

Google poisti hakutuloksistaan tekijänoikeusrikkomuksen uhalla täysin viattoman torrent-linkin (Ubuntu 12.04 LTS kirjautumisruutu)Google on sensuroinut hakutuloksiaan tekijänoikeusrikkeen pelossa ja jälleen kerran seassa on viaton linkki.

Elokuvastudio Paramount Pictures vaati Googlea poistamaan hakutuloksistaan liudan URL-osoitteita jotka viittasivat studion omistamaan Transformers: Age Of Extinction elokuvan latauslinkkeihin.

Listaus tekijänoikeutta rikkoneista osoitteista (klikkaa suuremmaksi)

Latauslinkit vaikuttavat muuten olevan “oikeassa” paitsi yhden kohdalla jossa myös URL:sta selviää mistä todellisuudessa on kyse, kyseinen osoite kun vie extratorrent.cc latauspalvelun sivulle josta voi ladata Ubuntu 12.04 Linux jakelun.

Linux jakelua ei toki sellaisenaan suositella ladattavan mistään muualta kuin luotetuista ja virallisista lähteistä mutta se ei kuitenkaan millään tavoin liity Paramount Pictures studioon.

Google on joka tapauksessa suostunut studion pyyntöön ja siten extratorrent.cc sivuston linkkiä ei enää Googlen hakutuloksissa nähdä.

On selvää että studio on käyttänyt jonkinlaista automaatiota näiden osoitteiden hankkimiseen, tämäkin tapaus kuitenkin muistuttaa siitä että näihin ei pitäisi aivan sokkona luottaa, ei niin studion kuin myöskään Googlen joka myös tarjoaa hyvin pitkälle automatisoidun raportointityökalun TO-Mafialle.

Tapaus on räikeä muistutus TO-Mafian vallasta:

Ubuntu 12.04 on todella vanha versio käyttöjärjestelmästä ja nykyään menemme jo versiossa 16.04 ja seuraava 16.10 julkaisukin on jo lähellä. Vaikka kyse onkin vanhasta versiosta, voi sama asia tapahtua kenelle ja mihin osoitteeseen tahansa.

Tällä hetkellä TO-Mafialla on aivan liian tehokkaat työkalut joiden avulla ne voivat harjoittaa mielivaltaista sensurointia maailman suurimmassa hakupalvelussa. Google on Yhdysvaltojen lainsäädännön armoilla tässä asiassa mutta eivät hekään täysin syyttömiä tilanteeseen ole, sensuroinnin ei pitäisi missään tapauksessa olla niin helppoa kuin se nyt TO-Mafialle on.

LÄHDE: OMG! Ubuntu!