maanantai 3. lokakuuta 2016

Tekoälytutkimus toi IT-jätit yhteen, uusi yhteistyöprojekti tukemaan kehitystä

Tekoälytutkimus toi IT-jätit yhteen, uusi yhteistyöprojekti tukemaan kehitystäFacebook Amazon, Google, IBM sekä Microsoft ovat aloittaneet yhteistyön tekoälyn kehityksen, tutkimuksen sekä kaupallisten sovellusten kehittämiseksi ja tukemiseksi.

Mahdollisuudet ovat tekoälyn kehityksen kannalta suuret sillä yhteistyössä voi kehittyä muun muassa selkeitä standardeja alalle, näiden avulla kehitystyö myöskin muissa yrityksissä ja kehityshautomoissa helpottunee huomattavasti.

Rajapinnat ovat tärkeä osa kehitystyötä mutta voivat toki myös pahimmillaan olla rajoite joka pakottaisi kehitystyön toimimaan vain tietynlaisessa suljetussa ympäristössä, jättien yhteistyö voi rikkoa tämän ja parantaa avoimuutta rajapintojen kehityksessä.

Yhteistyö on ennen kaikkea foorumi jossa keskustellaan tekniikan vaatimuksista ja tulevaisuudesta, foorumi on mahdollisimman avoin keskustelulle ja siihen voi ottaa osaa itse kukin, toiveena toki on että mukaan tulisi lisää alan yrityksiä.

LÄHDE: Techcrunch