torstai 6. lokakuuta 2016

Twitter myynnissä edelleen

Twitter myynnissä edelleenParin viime viikon aikana on mediassa väläytelty mahdollisuutta jonka mukaan muun muassa Google olisi ostamassa Twitterin.

Google on kuitenkin jo ilmoittanut ettei se ole mukana ostotarjouksen jättämisessä mutta yhdeksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi on ehdotettu Disneytä.

Disney voi kuulostaa oudolta ostaja vaihtoehdolta, onkin käynyt ilmi ettei ostajaksi ole päätymässä myöskään Disney.

Ehdokkaina on pidetty myös Applea mutta kuten yleensä, Apple pitää tämänkaltaiset keskustelut mahdollisimman pitkään salassa eikä paljasta mahdollisista keskusteluista mitään.

Yhtiö nimeltä Salesforce on usein myös listattu potentiaalisena ostajaehdokkaana kun kyse on some-palveluiden omistajavaihdoksista, aikaisemmin Salesforce oli jättänyt tarjouksen LinkedIn -palvelusta, palvelun kuitenkin vei Microsoft.

Microsoftia ei pidetä juurikaan sen vuoksi potentiaalisena Twitter ostajana mutta juurikin koska LinkedIn ei päätynyt Salesforcen omistukseen, voisi yhtiö pitää hanakammin kiinni Twitteristä, yhtiö kun ilmeisesti tarvitsee kuumeisesti sosiaalisen median alustan.

Salesforce on yhtiö joka toimittaa yrityksille pilvipalveluna erilaisia yrityksen toimintoihin sopivia työkaluja.

Twitteristä on ilmoitettu että se on avoin tarjouksille aina lokakuun 27 päivään saakka.

Twitter ei ole onnistunut ilmeisen hyvin tekemään rahaa palvelullaan joten sen kannattavuus on varsin heikko, myöskin käyttäjämäärät ovat pysyneet samana jo pidemmän aikaa, ellei jopa laskeneet huippuvuosista, nykyaikaisemmat tai enemmänkin toimintorikkaammat palvelut kuten Facebook on kiinnostanut käyttäjiä enemmän.

Koska yhtiö ei juuri tee yrityksistä huolimatta rahaa, on sen osake tippunut Talouselämän mukaan 70 dollarista 25 dollariin vain puolessatoista vuodessa.

Twitter kuitenkaan on lähdössä kovin halvalla ja sen osakkeista tullaan melko varmasti maksamaan huomattavasti ylihintaa, jos siis kauppa tulee tapahtumaan nykyisen tarjouskilpailun aikana.

LÄHDE: Talouselämä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"