maanantai 27. helmikuuta 2017

Google lakkauttaa Spaces palvelun

Google lakkauttaa Spaces palvelunGooglella on paljon pieniä sovelluksia ja palveluita jotka ikävä kyllä hukkuvat verkon muiden palveluiden jalkoihin, näin kävi nyt myös melko tuoreelle Google Spaces sisältöjakopalvelulle.

Spaces oli palvelu jonka kautta pystyi jakamaan helposti ja nopeasti verkkosisältöä reaaliaikaisesti ryhmille ja yksittäisille henkilöille mutta sen tarkoitus ei ollut tarpeeksi helposti myyvä.

Se mitä Spaces tarjosi, tarjoaa myös useat pikaviestisovellukset ja palvelut, Spaces oli kuitenkin hyvä siinä mihin oli tarkoitettu mutta Googlella ilmeisesti päädyttiin siihen että tässä tapauksessa pyörää on turha keksiä uudelleen ja lakkauttaa palvelun kehittämisen ja ylläpitämisen.

Spaces on jälleen kerran yksi esimerkki siitä että IT-jättien ilmaisiin palveluihin ei kannata luottaa liiaksi, ne kun saattavat saada yllättäen kuolemantuomion.

Koska kuolemantuomio astuu täytäntöön?

3. maalsikuuta lähtien Google Spacesiin ei voi enää luoda uutta sisältöä, eikä nykyisiin ryhmiin voi lisätä enää muita, omien sisältöjen lataus, tulostaminen ja poistaminen on toistaiseksi vielä mahdollista.

Google on ilmoittanut palvelun saavan lopullisen hautapaikkansa 17. huhtikuuta, jolloin käyttäjien sisältö tuhotaan ja palvelu sulkee ovensa.

LÄHDE: Network World

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"