perjantai 10. helmikuuta 2017

Google lakkauttaa suositun käynnistimensä

Google lakkauttaa suositun käynnistimensäGoogle on lakkauttamassa seuraavien viikkojen aikana suositun Google Now -käynnistimensä (launcher).

Androidiin on mahdollista lisätä erilaisia käyttöliittymiä, mikäli puhelimen mukana toimitettu käyttöliittymä eli launcher ei jostain syystä miellytä tai on liian yksinkertainen tai jopa liian monipuolinen, on se mahdollista vaihtaa Google Playsta löytyviin vaihtoehtoisiin käynnistimiin.

Googlella on ollut tarjolla pitkän aikaa Google Now niminen käynnistin, jolla puhelimensa saa käyttäytymään siten kuin Google itsekin haluaa Androidia käskyttää, tai tarkemmin halusi.

Google Now

Googlen julkaisemassa Pixel puhelimessa on kuitenkin hieman monipuolisempi käynnistin ja ilmeisesti yhtiö haluaa panostaa Pixel käynnistimen kehitystyöhön Now -käynnistimen kustannuksella.

Tällä hetkellä Pixel puhelimessa mukana tulevaa käynnistintä, ei saa ladattua muihin puhelimiin mutta tämä saattaa muuttua koska Now oli varsin pidetty.

Pixel Launcher on nähtävillä Google Play sovelluskaupassa mutta sitä ei voi virallisesti ladata kuin Googlen Pixel puhelimiin, epävirallisesti se on saatavilla APK-pakettina, jonka kautta sitä voi kokeilla josko se toimisi omassa puhelimessaan mutta täysin omalla vastuulla.

Lakkauttaminen oli jo odotettavissa:

Google Now käynnistintä ei ole kuitenkaan päivitetty sitten vuoden 2015 jälkeen, joten sen siirtyminen lakkautettuihin projekteihin oli varsin odotettua.

Google on kertonut lakkauttamisesta vain OEM-partnereilleen:

Se mistä lähde tietää Googlen lakkauttavan Now käynnistimensä, tulee Googlen lähettämästä viestistä puhelinvalmistajille jossa toivotaan etteivät OEM-valmistajat hyödynnä enää kyseistä käynnistintä, vaihtoehdoksi tarjotaan AOSP:n Launcher3 -käynnistintä joka periaatteessa on hieman parempi versio Google Now:sta.

LÄHDE: Android Police

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"