tiistai 14. helmikuuta 2017

Googlen bonusjärjestelmä liian hyvä “ei sen nyt näin pitänyt mennä”

Googlen bonusjärjestelmä liian hyvä “ei sen nyt näin pitänyt mennä”Google maksaa niin hyvää palkkaa itseohjautuvien autojen parissa työskenteleville että he lopettavat työskentelyn tai siirtyvät muihin projekteihin.

Googlen itseohjautuvan auton kehitysprojekti maksaa työntekijöilleen niin hyvää palkkaa että se ajaa heidät työskentelemään yhtiön ulkopuolelle tai alkamaan jopa oloneuvoksiksi.

Googlella on käytössään sellaiset bonusjärjestelmät jotka nostavat palkkaa sen mukaan miten hyvin projektissa onnistutaan, jos projekti pysyy aikataulussa, myös palkka nousee.

Uusille projektiin osallistuneille kehittäjille bonusjärjestelmä on toki hyvä asia mutta he jotka ovat työskennelleet projektin parissa sen alusta lähtien, bonusjärjestelmä kaatuu itseään vastaan.

Alkuperäiset kehittäjät ja siten ehkä myös arvokkaimmat työntekijät ovat keränneet bonusjärjestelmän avulla melkoisen taloudellisen turva-aseman itselleen, joka ei kannusta enää Googlella työskentelyyn vaan tarjoaa mahdollisuuden osallistua muiden yrityksien tai omien projektien kehittämiseen.

Rahaahan Googlella tai nykyisin Alphabet yhtiöllä on jota työntekijöilleen tarjota mutta yhtiö menetti viime vuonna erikoisprojekteihin kuten itseohjautuvaan autoon huimat miljardi dollaria. Tämä on huima summa ajatellen että se on annettu yksinään kehitystyöhön jota myös palkanmaksut ovat.

Itseohjautuvat autot omaksi yhtiökseen:

Alphabet on myös erottanut itse ohjautuvan auton kehitystyön omaksi yhtiökseen nimeltä Waymo, näin projektin taloudellista tilannetta pystytään seuraaman selkeämmin, aikaisemmin kun kun se kuului kategoriaan “muut projektit”, useiden muiden Googlen tai Alphabetin projektien tavoin.

LÄHDE: The Verge

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"