perjantai 29. marraskuuta 2013

Kokeilussa: F-Securen Younited pilvipalvelu

Allekirjoittanut sai kutsun F-Securen kehittämään ja ylläpitämään Younited pilvipalveluun, kyseessä on palvelu jonka tarkoitus on yhdistää verkossa olevat pilvipalvelut tai niiden sisältö yhteen turvalliseen paikkaan.

Younitedin idea on todella hyvä, eli tuoda Facebookista, Picasasta ja ties mistä muista pilvipalveluista omat tiedostot yhteen paikkaan ja jakaa niitä yhdestä paikasta muille, tosin toistaiseksi tuettuna ovat rajoitetusti Dropbox sekä Google Drive, vain Picasa on tällä hetkellä mahdollista liittää kokonaisuudessaan Younitediin, mikä on melko outoa sillä F-Secure mainostaa varsinkin Facebook integraatiotaan palvelun kuvauksissa.

Kyse ei ole siis vain linkittämisestä vaan tiedostot eri pilvipalveluista kuten Picasasta, Dropboxista ja muista tuetuista palveluista kopioidaan Younited tilille jossa on aluksi tarjolla 10 GB ilmaista levytilaa.

Younited ohjelmistolla voi ladata myös paikalliset tiedostot mobiililaitteista sekä PC:ltä palveluun niin että hakemistojen sisältö päivittyy reaaliaikaisesti eli synkronoituu tapahtumien mukaan, tosin tiedostot eivät poistu Younitedista vaikka ne poistuisivat paikallisesti tietokoneelta, tiedostot poistuvat Younitedin omaan roskakoriin kylläkin mutta ne ovat sieltä palautettavissa, joten Younited toimii myöskin varmuuskopiointipalveluna.

Jakaminen:

Palvelua kuvataan myös helppona väylänä jakaa pilvipalvelussa olevia tiedostoja muille, toistaiseksi tarjolla kuitenkin on vain Facebook ja Twitter integrointi, esimerkiksi Google+ loistaa vielä poissa olollaan, vaihtoehtoisesti jakaa voi myös pelkän linkin joka ohjaa tiedostoon.

Tiedostojen jakaminen

Osa pilvessä olevista tiedostoista avattava paikallisesti:

Kaikkia tiedostoja Younited ei osaa näyttää vaan ne on ladattava paikallisesti käytettäväksi ja avattava sille kuuluvalla ohjelmalla, esimerkiksi Microsoft Word dokumentit eivät Younitedissa aukene mutta tekstitiedostot kylläkin, myös valokuvat sekä videot ovat katsottavissa suoraan Younitedista.

Asiakasohjelmat:

Pilvipalvelua hallitaan kolmesta eri ohjelmasta, mobiilipuolelle ja työpöytäympäristöön on tehty kummallekin oma ohjelmansa sekä tarjolla on myös selaimesta käsin hallittava käyttöliittymä.

Mobiilipuolen ominaisuudet:

Younited Android versioYounited Android versio

Younitedin mobiilisovellus on vielä rajallinen eikä sillä voi tehdä juuri muuta kuin selata pilvessä olevaa dataa sekä synkronoida laitteen sisältö palveluun, tilinhallinta ohjataan verkkoselaimeen joka voi olla ärsyttävääkin, myöskään pilvipalveluiden lisäyksiä ja poistoja Younitedistä ei voi mobiilissa hallita täydellisesti.

Esimerkiksi Google Driven sekä Dropboxin sisältöä ei voi kerralla lisätä palveluun vaan tiedostot on ladattava yksitellen, tämä on toki hyvä asia mikäli tiedostoja on paljon.

Mobiililaitteen tekstiviestit sekä kontaktilistat on mahdollista siirtää Younitediin. Tekstiviestien lähettämistä ei kuitenkaan tehdä mikäli tekstiviestisovellus on taustalla päällä, joten tähän on hyvä kiinnittää huomiota mikäli varmuuskopioinnin haluaa onnistuvan.

Täydellinen ei kuitenkaan myöskään tekstiviestien varmuuskopiointi ja niiden tarkastelu palvelusta käsin ole sillä Younited ei osaa lisätä tekstiviesteihin nimiä vaan viestit näkyvät puhelinnumeroina, vaikka kontaktilistan lähettäisikin samalla Younitediin.

Tarjolla on myös tablettiversio ohjelmasta, iPadilla toimiva versio muistuttaa työpöytäversiota ulkoisesti mutta on rajattu myöskin sillä millä tavoin uutta sisältöä voi Younitediin ladata, iPad versiossa ei voi lisätä edes Google Drivestä sisältöä vaan mahdollisuus rajoittuu laitteen kuviin ja videoihin.

Työpöytäohjelman ominaisuudet:

Younited Windows versio

PC:n tai Windowsin sovellus on melko suuri ja muistuttaa huonosti tehtyjä puhelinvalmistajien hallintasovelluksia, tosin tästä ohjelmasta käsin muut pilvipalvelut voidaan liittää, tai ainakin Picasa sekä myös synkronoida tietokoneen halutut kansiot palveluun, että toki myös poistaa.

Kun ohjelmaan lisätään tietokoneen paikallinen hakemisto tulee se näkyville Lähteet (Sources) valikon alle, tätä ennen on kuitenkin nimettävä tietokone jotta sen tunnistaa muista laitteista. Saman valikon alle ilmestyy myös mobiili-laitteet ja muut pilvipalvelut, kaikki lähteet on mahdollista nimetä vapaasti.

Kun Younitediin lisää uuden hakemiston, tulee sen koko polku mukana, esimerkiksi jos haluan lisätä omasta tietokoneestani kansion Dokumentit, tulee Younitedin lähteet valikon alle koko polku c:\users\käyttäjä\Dokumentit. Jokainen hakemisto täytyy klikata läpi jotta lopulta pääsee haluamaansa hakemistoon.

Younited osaa toki kategorioida sinne lähetetyn sisällön, dokumentit löytyvät Documents valikosta ja niin edespäin, käyttöliittymästä jopa näkee mistä eri pilvipalveluista tiedostot ovat Younitediin tulleet, se lisää tiedostojen kulmiin pienen tunnistekuvakkeen josta ilmenee pilvipalvelu.

Virheitä ja käyttöliittymä bugeja:

Timestampit väärässä formaatissaWindowsin Younited kaatuu kylläkin liian usein, varsinkin tilanteessa jossa ohjelmaan lisätään paikallinen hakemisto synkronointia varten, joko ohjelma kaatuu saman tien tai sitten se jäätyy ja sen virkoamiseen voi mennä pitkäkin tovi, tosin vain tätä kautta paikallisten kansioiden lisääminen palveluun on mahdollista.

Käyttöliittymävirheenä voidaan pitää myös sitä että tiedostojen päivämäärät ja kellonajat näkyvät väärässä formaatissa näin Suomen oloissa, tämä on hyvin ärsyttävää.

 

Hallintaa myös verkosta käsin:

Younited verkkokäyttöliittymä

Koska Windows sovellus ei juurikaan vakuuta epävakautensa ansiosta suosittelen ehdottomasti käyttämään Younitedin selaimesta toimivaa käyttöliittymää, joka löytyy osoitteesta app.younited.com.

Luonnollisesti verkossa toimivassa versiossa ei ole synkronointimahdollisuutta, toisin kuin Windows versiossa mutta verkkokäyttöliittymästä voi kuitenkin lähettää palveluun tiedostoja sekä tallentaa palvelussa olevia tiedostoja tietokoneeseen.

Selaimessa toimiva ohjelma on muuten täysin samanlainen ulkoisesti kuin Windows työpöytäohjelma, myöskin samat käyttöliittymä bugit häiritsevät olemassa olollaan myös siinä.

Tiedostot ovat turvassa ja suojattuina:

Younited on yhden maailman tunnetuimman tietoturvayhtiön aikaansaannos joten myös tietoturvasta on huolehdittu, itse asiassa se on yksi palvelun kulmakivistä.

F-Secure suojaa tiedostot EAS-256 salauksella, tietoliikenteen sekä myös tarkistaa tiedostot haittaohjelmien ja virusten varalta.

Virus-skannaus tehdään ennen kuin tiedostot päätyvät palveluun, tosin F-Secure ei ole kertonut miten tarkalleen tarkastus tehdään, he ovat kommentoineet vain että tarkastus tehdään ennen kuin tiedostot lähetetään palvelimille.

F-Secure on tuomassa Younitediin kaksivaiheisen kirjautumisen joten kirjautumiskäytäntö muuttuu pian entistä turvallisemmaksi.

Ilmainen levytila on todella alimitoitettu nykypäivään:

Tarjolla on siis Younitedissä 10GB ilmaista levytilaa joka jaetaan siihen liitettyjen lähteiden kanssa, itselleni 10GB tuli täyteen hetkessä kun liitin Picasan palveluun, valokuvien ja videoiden lataus palveluun tapahtui kyllä hetkessä mutta samalla levytila loppui.

F-Secure tarjoaa mahdollisuuden ostaa 200 GB lisälevytilaa vuodeksi naurettavan kalliilla 74,99€ vuosimaksulla tai vaihtoehtoisesti 500 GB 120€ hintaan, hinta on mielestäni turhan kallis jo siksi että käyttäjät ovat yleensä jo ostaneet ylimääräisen levytilan palveluihin joista sisällön Younitediin lataa, siksi F-Secure ei saisi pyytää niin sanottua normaali pilvipalvelun levytilahintaa omastaan vaan voisi tulla vastaan jonkin verran.

Lisälevytila ylihinnoiteltua?

Nykyisin kun esimerkiksi Picasan lisää palveluun, ei sieltä voi valita vain tiettyjä albumeita vaan se lisää yksinkertaisesti kaiken sisällön kuvapalvelusta Younitediin. Vasta lisäysten jälkeen Younitedistä voi käydä poistamassa vähemmän tärkeät albumit mutta se on hyvin vaivalloista, varsinkin nykyisin kun Google+ tekee paljon kuvia jakaneille turhia päivämääräalbumeita aina uuden kuvajaon aikana (mikäli kuvaa ei jaa Picasan kuva-albumeista).

Kyseinen “kertalaakista” –uppaus tulee ongelmalliseksi myös siinä vaiheessa kun tärkeäksi katsomaansa kuva-albumia ei ole vielä keritty edes kopioimaan Younitediin levytilan loppumisen vuoksi, nyt ei ole mitään keinoa saada kyseistä albumia yksinkertaisesti suojattuun paikkaan.

Loppusanat:

Younited on ilmainen ja tarjoaa samaan hintaan erinomaisen suojan ja yksinkertaistetun järjestelmän hallita omia tietojaan.

Mikä onkaan mukavampi ajatus internet maailmassa kuin se että kaikki _omat_ tiedostot löytyisivät luotettavasti aina yhdestä ja samasta palvelusta?

Younited on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vaikka se onkin hyvin keskeneräinen tällä hetkellä. Uskon että palvelu paranee ja varsinkin käyttöön liittyvät rajoitukset ja käyttöliittymävirheet saadaan korjatuksi sitä mukaan mitä enemmän käyttäjiä palvelun pariin tulee ja sitä myöten palautetta ongelmista saavat.

F-Securen on kuitenkin mietittävä uusiksi tuon ilmaisen levytilan määrä tai vaihtoehtoisesti laskettava huomattavasti lisätilan hintaa nyt ne eivät vastaa nykyajan tarpeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"