keskiviikko 13. marraskuuta 2013

TVKaistan omistajille kovat syytteet

Suomalaista TVKaista verkkotallenninta vastaan hyökättiin jälleen TO-Mafian voimin, Omistajia syytetään tekijänoikeusrikoksesta sekä törkeästä petoksesta, lisäksi heiltä vaaditaan noin 2,4 miljoonaa euroa korvausvaatimuksia.

TVKaista on palvelu jonka avulla sen maksavat asiakkaat voivat tallentaa ja katsoa Suomalaisten TV-kanavien sisältöä tallentavan digiboksin tavoin, tosin nyt kyseessä on internetissä toimiva tallennusjärjestelmä paikallisen järjestelmän (lue digiboxi) sijaan.

Se että tallentaminen menee internetiin oli tekijänoikeusmafialle liikaa, he eivät tahallisesti halunneet ymmärtää että kyse ei ole julkisesta esittämisestä vaan yksityishenkilöiden henkilökohtaisista tallenteista jotka sattuvat olemaan verkossa, toisin kuin paikallisesti digiboksin kovalevyllä.

TVKaistasta jättivät kesällä 2009 tutkintapyynnön Poliisille Yleisradio, MTV, Sanoma Entertainment Finland, Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry, Kopiosto ry, Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Musiikkituottajat - IFPI Finland ry eli koko Suomen TO-Mafia.

Kaikista pahin eli TTVK ry, on yllä mainittujen tahojen edustajana esittänyt asian selvittämiseksi jopa graafisen taulun josta selviää hyvin äkkiä se että heitä ei todellakaan TVKaistan idea kiinnosta. He vertaavat yksityiseen tallentamiseen tarkoitettua palvelua julkisiin Katsomo.fi, Ruutu.fi sekä YLE Areena palveluihin joiden idea on aivan toinen, nämä palvelut kun tarjoavat oman sisältönsä julkiseen levitykseen, toisin kuin TVKaista.

Klikkaa suuremmaksi

Törkeä petos:

Syyte törkeästä petoksesta tulee jokseenkin kummallisesta tilanteesta jossa TTVK ry muistuttaa tilanteesta joka tapahtui vuonna 2009  joulukuussa Poliisin tekemässä kotietsinässä TVKaistan palvelintiloihin.

TTVK ry on kaikessa viisaudessaan ilmaissut että Poliisi löysi tiloista pelkästään “tallentamiseen kykenemättömiä kytkimiä.

“Kytkimet eivät olleet tuolloin laisinkaan kytkettyinä sähkö- tai tietoverkkoon, vaikka TVkaista toimi teknisesti täysin normaalisti ja häiriöittä.” Sanotaan TTVK ry:n tiedotteessa.

“Haastehakemuksen mukaan kulissitilasta oli teetetty keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastajan toimesta ns. tavarantarkastuskertomus, jonka laatija oli TVkaistan taholta annettujen virheellisten tietojen johdosta saatu kirjoittamaan raporttiinsa, että kulissitiloissa olisi ollut kutakin yhtiön sen hetkistä asiakasta kohden oma tallennin.” jatkuu tiedote.

“Syyttäjän näkemyksen mukaan vastaajien totuudenvastainen  toiminta täyttää törkeän petoksen tunnusmerkistön, josta minimirangaistus on aina vankeutta.”  - TTVK ry

Syytteen tekijänoikeusrikoksesta ja törkeästä petoksesta saivat TVkaista Oy:n kaksi suurinta omistajaa ja yhtiön tosiasiallista toimijaa sekä heidän yhteinen oikeudellinen neuvonantajansa. Lisäksi TVKaistalta vaaditaan vielä noin 2,4 miljoonan euron korvauksia.