maanantai 18. elokuuta 2014

Twitter täyttää aikajanat suosikkimerkinnöillä

Twitter on tuonut etusivulleen uuden toiminnon joka tuo suosimasi twiitit kontaktiesi aikajanalle ja vice versa. Uusi toiminto rikkoo käyttötottumuksia.

Kun painat Twitterissä twiitin kohdalla tähtimerkkiä, jää kyseinen twiitti sinulle myöhemmin helpommin löydettäväksi profiilisi suosikit välilehdeltä, nyt kuitenkin jokainen tähtimerkintä tulee esille sinua seuraavien aikajanoille Twitterin pääsivulla twitter.comissa.

Usein Twitterin suosikkimerkintäominaisuutta on käytetty eräänlaisena muistilistana joka on pysynyt melko yksityisenä vaikkakin merkintä on aina ollut löydettävissä profiilisi kautta. Merkinnästä on mennyt myös tieto twiitin julkaisijalle.

Nyt siis suosikit ovat sellaisenaan julkisija ja täyttävät melko turhaan omankin aikajanan jos seurattavana on paljon tilejä.

Kyse testistä vaiko jääkö ominaisuus sellaisenaan palveluun on vielä kysymysmerkki, Twitter kuitenkin usein testaa uusia toimintoja hetken aikaa myös sen tuotantoversiolla joten voi olla että toimintoa ja aikajanan suodatuksia tullaan kehittämään jatkossa enemmän tai toiminto vedetään pois käytöstä yhtä hiljaa kuin se tulikin.

Tweetdeck apuna tähänkin:

Aikaisemminkin tähtimerkittyjä twiittejä on voinut seurattavilta seurata muun muassa Tweetdeckin Acitivity eli aktiivisuus välilehden avulla, Tweetdeck osaa myös piilottaa tarvittaessa tähtimerkinnät pois.

Nyt toiminto on tuotu Twitterin etusivulle ja siten myös mobiilisovelluksiin, tosin ainakaan vielä tässä vaiheessa sisältöä ei pysty Tweetdeckin tapaan suodattamaan millään lailla jotta turhaksi katsomansa ilmoitukset voisi poistaa.

LÄHDE: TNW