tiistai 3. maaliskuuta 2015

MWC15: Microsoftilta taiteltava näppäimistö

MWC-messuilla julkaistaan toki muutakin kuin puhelimia, vaikka Microsoft julkaisikin muutaman peruspuhelimen, keskitymme nyt erääseen pieneen mutta varsin mielenkiintoiseen näppäimistöön jonka yhtiö julkaisi hyvin pikaisesti.

Universal Foldable Keyboard -näppäimistö esiteltiin maailmalle ensimmäistä kertaa Microsoftin lehdistötilaisuudessa jossa esiteltiin muun muassa Windows 10 Phone käyttöjärjestelmän Preview versio sekä kaksi edullista Windows peruspuhelinta. Näppäimistöä esiteltiin muutaman sekunnin ajan Microsoft Office demon aikana.

Universal Foldable Keyboard

Kyse on näppäimistöstä jonka saa kätevästi keskeltä taitettua siten että se mahtuu kätevästi vaikka housun taskuun, se toimii oikeastaan missä tahansa bluetooth-yhteensopivassa laitteessa, eli se toimii Windowsin lisäksi Apple iOS-laitteissa sekä Androidissa jos niin halutaan.

Näppäimistön voi kokonsa puolesta helposti napata mukaan ja jatkaa sillä kirjoittamista vaikka puhelimen tai tabletin kautta. Koska näppäimistö taittuu, voi sen myös asettaa vaikkapa jalan ympärille ja naputella menemään jos tilasta on muuten puute.

Näppäimistö ei ole tyylikäs eikä sen ole tarkoitus mikään design-tuote ollakaan, se vaikuttaa olevan yksinkertaisesti erinomainen työkalu paljon matkustavalle ja mobiililaitteita käyttäville. Näppäimistö on valmistettu samoista materiaaleista kuin Microsoftin Surface Pro 3 Type Cover suoja, tosin sillä erotuksella että näppäimet ovat hitusen pienempiä Foldable keyboardissa.

Näppäimistön layout on QWERTY -tosin sillä erotuksella että Y sattuu olemaan taitekohdan oikealla puolella, näppäimistön asetteluun kyllä varmasti tottuu sen ajan kun sitä tarvitsee käyttää.

Ei mikään uusi keksintö:

Universal Foldable keyboard ei toki ole ainut keskeltä taittuva bluetooth näppäimistö, niitä on näkynyt markkinoilla myös muilta valmistajilta silloin tällöin, kuinka sitten käy Microsoftin versiolle jää nähtäväksi.

Saatavuus & Hinta:

Näppäimistö ei ole toistaiseksi vielä myynnissä eikä sen toimitusaikatauluja ole kerrottu. Se on kuitenkin listattu jo Microsoftin Yhdysvaltojen verkkokauppaan 99,95 taalan hinnalla.

Näppäimistön saapumista esimerkiksi Suomeen FIN/SWE layoutilla ei ole vielä mitään takeita.

LÄHDE: Mobile Geeks