tiistai 11. elokuuta 2015

Google muuttuu tytäryhtiöksi

Google muuttuu tytäryhtiöksi

Googlen omistajat haluavat tehdä muutoksen Googlessa joka heidän sanojensa mukaan antaa enemmän tilaa Googlen hieman erikoisimmille projekteille ja palveluille kasvaa ja kehittyä, tämä saadaan aikaiseksi luomalla uusi emoyhtiö.

Emoyhtiöksi luodaan yritys jonka nimi on Alphabet ja Googlesta tulee sen tytäryhtiö yhdessä monen muun Googlen omistaman palvelun tai yhtiön lisäksi.

Google jatkaa edelleen muun muassa hakupalveluiden, Youtuben, Gmailin, Google Mapsin, Google Chromen sekä Androidin kanssa, joten näiden osalta ei muutoksia ole tulossa yritysjärjestelyn kannalta.

Omaksi yhtiöikseen elleivät ne sellaisia jo olleet Googlelle, tullaan muuttamaan tulevaisuustutkimuskeskus Google X, Nest, yhtiön tarjoama kuituoperaattori Google Fiber, sijoitustoimintaa ohjaava Google Ventures sekä tutkimus- ja kehitysyhtiö Calico.

Googlella on myös laitekehitystyötä joka luo markkinoille muun muassa Nexus laitteita, tämän osaston siirtämisestä ei ole vielä tarkkaa tietoa mutta seuraavat luurit tulevat kuitenkin ainakin vielä Google Nexus laitteina ulos.

Johtajat jatkavat:

Alpabetin toimitusjohtajaksi tulee Larry Page ja yhtiön puheenjohtajaksi Sergey Brin. Tytäryhtiö Googlen toimitusjohtajaksi nimettiin jo tiedotteessa Sundar Pichai.

EU:lle tuskin riittää:

EU:n parlamentti oli halukas viime vuoden lopulla pakottamaan Googlen kahtia mutta vaikka Google nyt näin tekikin, ei sitä ole tehty niin kuin he ajattelivat, tuolloin parlamentti toivoi että komissio loisi sellaiset olosuhteet Googlelle joiden vuoksi sen täytyisi irrottaa muut Googlen palvelut hakukoneestaan.

Nyt Googlella tehdyn päätöksen mukaan palvelut ja hakukone ovat edelleen saman yhtiön alla ja Google Vs. EU sota jatkuu varmasti edelleen.

LÄHDE: Googlen lehdistötiedote