keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Android sovellukset entistä lähempänä

Android sovellukset entistä lähempänäGoogle on kahden käyttöjärjestelmän talo, Chrome OS on käyttöjärjestelmä kevyisiin kannettaviin tietokoneisiin ja Android taas on tarkoitettu puhelimiin sekä tabletteihin. Mahdollisesti hyvin pian nämä kaksi yhdistyvät ainakin Chromessa.

Chrome OS tunnetaan siitä että se ei perustu paikalliisiin sovelluksiin vaan se on ikään kuin pelkkä alusta Chrome-selaimelle ja selaimen kautta toimiville verkkosovelluksille.

Googlella on kuitenkin ollut tehtävänään tuoda myös mobiilikäyttöjärjestelmän sovellukset Chrome OS:lle jo muutaman vuoden ajan, tekniikka on periaatteessa jo olemassa ja sitä voi testata, kyseinen tekniikka on kuitenkin vielä hyvin rajoitettu eikä suurin osa Android sovelluksista toimi sen kautta.

Sovelluksen ajaminen Chromessa on periaatteessa vaatinut Android ohjelmien kehittäjiltä muutoksia sovelluksensa koodiin jotta se on saatu toimimaan Chromessa. Tämä on selkeä ongelma josta luonnollisesti halutaan eroon sillä yhteensopivuus ei ole yhteensopivuutta jos kehittäjän tarvitsee tehdä sovelluksestaan silti Chrome OS versio.

Chrome OS ruutukaappaus

Yhteensopivuutta on ilmeisesti parannettu siten ettei koodia tarvitse muokata jotta sovelluksen saisi toimimaan Chromessa, sillä Chrome OS:n lähdekoodista on löytynyt viitteitä Google Play Storen tuomisesta käyttöjärjestelmään.

Onko Google Play Chromen uusi sovelluskauppa?

Androidin sovelluskaupan tuominen Chrome OS:lle tarkoittaa käytännössä sitä että käyttöjärjestelmälle tulisi miljoonia Android sovelluksia saataville.

Integroituminen voi myös tarkoittaa sitä että kaikki Chrome OS -sovellukset, eli selaimen kautta toimivat verkkosovellukset siirtyisivät nykyisestä Chrome Web Storesta Play Storeen, sillä Google ilmoitti maaliskuussa että se vetää Chromesta tuen sovelluksien käynnistysohjelmalle Windows, Linux sekä Os X -versioistaan, tämä voidaankin lukea alkusoittona sovelluskaupan tuleville muutoksille.

Ei vielä ajankohtaista:

Vielä integroitumista ei käytännössä näe ja voisi kuvitella että uuden ominaisuuden virallinen esittely saattaisi tapahtua Googlen seuraavilla kehittäjäpäivillä eli I/O 2016 tapahtumassa 18-20.5.2016.

LÄHDE: Tom’s Hardware