tiistai 10. toukokuuta 2016

41 prosenttia enemmän maksuvälinepetoksia kuin edellisvuona

41 prosenttia enemmän maksuvälinepetoksia kuin edellisvuonaKeskusrikospoliisi ilmoittaa: yksistään viime vuonna maksuvälinepetoksia 10 900.

Luvut ovat vuodelta 2015, kasvua on vuoteen 2014 verrattuna jopa 41 prosenttia.

Suomen lisäksi samankaltaista kehitystä on tapahtunut ympäri maailman, kyseessä on ennen kaikkea luottokorttitietojen päätyminen vääriin käsiin.

Varsinkin Suomessa maksukortteja on liikkeellä huimasti joka voi myös olla yksi selkeä syy petoksien määrän rajusta kasvusta, tarkemmin siitä minkälaisia kortteja on käytetty väärin ei ole ainakaan toistaiseksi kerrottu.

Poliisi myös tutkii miksi juuri viime vuoden lopussa petosten määrä lähti yllättäen nousuun.

Mitä enempi kortteja on liikkeellä sitä helpompaa rikollisilla on uhrinsa löytää, varsinkin pienemmistä itsenäisistä verkkokaupoista korttitietoja varastetaan harva se päivä, joten asiakkaan on syytä olla hyvin tarkka siitä mihin maksukorttinsa tiedot antaa.

Vinkkejä:

Verkossa on maailmanlaajuisia maksuvälityspalveluita kuten PayPal joka huolehtii verkkokauppa ostoksien maksamisesta ilman että kortin tiedot päätyisivät myyjälle, tämänlaisia palveluita kannattaa harkita kun asioi verkossa.

Maksukorteista löytyy edelleenkin myös magneettinauha joka sisältää kortin maksutiedot, tämän skannattuaan rikollinen pystyy kopioimaan kortin joten on paras huolehtia aina siitä että kortti on omistajansa käsissä kun maksun tekee (lue. älä anna korttiasi sille pizzan vääntäjälle).

LÄHDE: MTV