maanantai 16. toukokuuta 2016

iTunes kadottaa musiikkitiedostoja, Apple ymmällään

iTunes kadottaa musiikkitiedostoja, Apple ymmälläänApplen iTunes musiikkisoittimessa on vakava virhe joka poistaa paikallisesti tallennettuja musiikkitiedostoja. Apple ei pysty tosin paikantamaan raportoitua virhettä ohjelmastaan.

Osa iTunesin käyttäjistä on kertonut Applen tukifoorumilla että ohjelma on poistanut paikallisesti tallennettuja musiikkitiedostoja, ilman että siitä olisi käyttäjälle kerrottu tai kysytty.

iTunesin käyttäjä, James Pinkstone julkaisi omasta tapauksestaan blogikirjoituksen jossa hän tuo oman tapauksensa ilmi melko raivokkaasti, tosin 122 gigan musiikkiarkiston katoamisesta saakin olla vihainen.

Ilmeisesti iTunesissa on virhe paikallisten ja pilvessä olevan musiikin yhdistämisessä, joissakin tapauksissa iTunes poistaa paikallisen version mikäli siitä löytyy vastaava versio Applen omasta musiikkiarkistosta.

Pinkstonen musiikit ovat periaatteessa saatavissa takaisin, tosin vain Applen itsensä käyttämässä formaatissa, Pinkstonen musiikeista osa oli pakkaamattomassa WAV-muodossa.

Applen omat tutkijat ovat ottaneet Pinkstonen tapauksen tutkintaansa mutta eivät ole pystyneet luomaan samankaltaista virhettä omissa kokeissaan. Apple kuitenkin ilmoittaa virallisesti sen että pieni määrä käyttäjiä ovat kokeneet musiikkitiedostojen katoamista kun ovat käyttäneet iTunes sovellusta.

Mahdollinen korjaus tulossa pian:

iTunesista on kuitenkin tulossa uusi versio pian johon on lisätty parempia suojaustoimintoja, ilmeisesti koskien paikallisten tiedostojen hallintaa.

Tämäkään päivitys ei korjaa ilmoitettua ongelmaa mutta saattaa tarjota käyttäjille astetta paremman keinon suojautua ohjelman omatoimiselta käytökseltä.

LÄHDE: The Verge